Lauantaiaamu koitti kirkkaana ja aurinkoisena. Sylvi katseli ikunnastaan näkyvää viljapeltoa, joka oli kasvanut oraalta täyteen mittaansa. Se lainehti kauniisti tuulen hiljaa sitä keinuttaessa, niinkuin lainehti hänen mielensä. Sylvin rinnanalustaa kutkutti jännityksestä. Tänään oli se odotettu päivä, jolloin hän menisis ensimmäisen kerran treffeille. Sylvi puki verkkaisesti työkolttunsa päälle ja harjasi kauniit tummat hiuksensa. Hiukset hän palmikoi niin, ettei lehmät saisi niistä otetta, kun hän kävisi niitä tervehtimässä ennen lypsyn alkua. Niillä oli tapana haistella Sylvin hiuksia ja nyppiä niitä paksuilla märillä huulillaan.

Aamukahvia keitellessä Sylvi ajatukset palasivat Lasseen. Hän ajatteli melkein ääneen Lassen siniharmaita kauniin suuria silmiä. Sylvi huomasi olevansa ihastunut Lasseen, mutta häntä arvellutti mielessä ihmisten puheet Lassen kiivaudesta. Siskojen kertomat jutut olivat olleet kaikki sitä luokkaa, josta Sylville piirtyi kuva siitä, että Lasse olisi kovin hameen alle pyrkivää tyyppiä. Minkälainen Lasse olisi ystävänä, sen Sylvi päätti kuitenkin katsoa. Hän päätti pitää varansa ja olla ensitapaamisella vähän viileän etäinen.

Päivän askareet tulivat tehtyä hyvissä ajoin ennen kello kuutta iltapäivällä. Lahden emäntä oli huomannut Sylvin vilkuilevan kelloa hermostuneesti.

- Jos Sylyvi on saanut kaikki askarehensa tehtyä, niin kyllä se voi mennä jo omalle pualelle. Tulooko se Lasse hakemahan sua täältä tuvasta? Muista sitten olla varovaanen sen kans, sillä kun on niin huria maine.

- Lupasin mennä portille odottamaan. Lasse tulee siihen kahdeksalta ja me poljemme polkupyörillä siitä Pukkilan lavalle tanssimaan.

- Nyt onkin komia ilta pyärährellä musiikin taharis. Nottei miäli vain tekisi keppoosta.

- Ei, kyllä minä varani pidän. Kiitos emännälle, että voin jo lopettaa ja mennä valmistautumaan iltaa varten. 

- Olokaa ihimisiksi ja hauskaa iltaa.

Sylvi meni kiireisin askelin pihan poikki omalle puolelleen miettien talon emännän sanoja. Siiri-emäntä oli leppoisa nainen, mutta tiukan paikan tullen hän laittoi isännänkin kuriin. Siiriä ei kuitenkaan tarvinnut pelätä ja lapsetkin, joita oli kolme, emäntä oli kasvattanut toisia ihmisiä kunnioittaviksi lapsiksi. Emännän ansiota oli se, että tilalla vallitsi lämmin ja ystävällinen ilmapiiri. Sylvi arvosti suuresti emäntää ja otti hänen neuvoistaan oppia. Enkä niistä neuvoista olisi Sylville apua sairaanhoitajaksi opiskellessakin.

Sylvi peseytyi nopeasti ja laittoi hiuksensa nutturalle komeaksi kiekoksi. Meikkiä hän ei käyttänyt, sillä hänen silmänsä olivat jo luontaisesti tummat kuin yö. Kulmat ja pitkät tuuheat ripset olivat väriltään pikimustat, iho helmenvaalea. Posket punoittivat jo pelkästä jännityksestä. Sylvi puki ylleen yläosastaan vartalonmyötäisen vaaleapohjaisen kirkaskukkaisen mekon. Hän laittoi siroihin jalkoihinsa kevyet kangastossut. Pieni ripaus Eu de colognea korvan taakse. " Tämä tyttö oli valmis lähtemään ensitapaamiseen ja tansseihin". tuumi Sylvi puoliääneen iloisena. Kello kahdeksan Sylvi asteli pihan poikki portille, jossa Lasse olikin jo häntä odottamassa.

- Ollahanpa sitä kaunis ja pirtiän näköönen flikka. Kyllä tuallaasta kelepaa lähtiä näyttämähän.

- Kiitos kohteliaisuudesta. Olitko tänään töissä, kun olet niin ajoissa hakemassa minua?

- Olimma Vaasas viämäs tukkia satamahan kahtehen eri otteesehen. Entäs itte, mihinkä asti töis olit?

- Sain työt valmiiksi vähän ennen kuutta ja Siiri - emäntä vapautti sen jälkeen illan- ja pyhän viettoon minut.

- Ooksä tiatoonen minkälaanen yhtye Pukkilas on soittamas? Mä en oo huamannu kattua sitä. Esson baarin seinällä on aina olemas mainos, mutten oo siälä viikolla palioa käyny, enkä varsinkaan oo ehtiny niitä lukohon.

- En tiedä minäkään. Päivän työt menee niin myöhään, että en ole enää lähtenyt kävelemään illalla ulos. Eihän Lahden tilalta olisi ollut pitkä matka kävelläkkään Pukkilan lavan ilmoitustaulua katsomaan.

- No me nähärähän se sitten, kun oomma perillä.

Pukkilan tanssilava oli pohjanmaalla kuuluisa paikka hyvien tanssiorkesteriensa ansiosta. Tanssilava sijaitsi Kyrönjoella saaressa ja sinne pääsi ainostaan lautalla. Lassen ja Sylvin saapuessa perille heidän korviinsa kantautui Olavi Virran ääni, joka lauloi parhaillaan " Hopeista kuuta".Illasta oli tulossa orkesterin puolesta hyvin tanssittava  ja tunnelmallinen ilta. Niinpä nuorenparin lempi leiskahti siinä poskiposkea lähekkäin tanssittaessa täyteen kukkaansa.

Tämän viikonlopun jälkeen alkoi Lassen ja Sylvin seurustelu. He tapasivat säännöllisesti viikonloppuisin aina töittensä päätteeksi. 

 Sylvi

Sylville oli vihjailtu kyläkaupassa, että laihialainen komean nuorukainen olisi kiinnostunut  hänestä tositarkoituksella ja oli luvannut tulla Sylviä tapaamaan. Sylvi ei kuitenkaan ottaisi sikaa säkissä, vaan odottaisi rauhassa ja katsoisi minkälainen nuorimies hänestä olisi kiinnostunut.

 Siskotkin olivat varoitelleet häntä tästä hurmurista. Siskot olivat kuulleet tansseissa käydessään, että Hangan Lasse olisi kiinnostunut Sylvistä. Viikonloppuna olisi Pukkilan lavalla tanssit. Siskoista vanhin, Aili pelkäsi mielessään, että Lasse kävisi pyytämässä Sylviä lavatansseihin. Aili päätti lähteä keskiviikkona tapaamaan Sylviä. Tilalle tullessaan Aili huomasi, että Sylvi oli pihan perällä nurmikentän laidassa laittamassa pyykkiä narulle kuivamaan.

 -    Hei Sylvi! 

 -    Aili, mitä sinä täällä teet? Onko äidille sattunut jotain?

 -    Ei oo sattunu, mutta mä olin huolissani susta. Hangan Lassen Laihialta on kuultu sanovan, että se tullee pyytämähän sua tansseihin

 -    Ai! No, älä pelkää. Katson kyllä, ettei tämä Lasse minua syö. Joisitko kahvia? Tuvassa ei ole emäntä paikalla, mutta hän kyllä antaa meidän keittää kahvit ilman kysymättäkin.

Tytöt menivät yhteistuumin kahvin keittoon  ja rupattelivat aikansa niitä näitä.  Aili kysyi vielä lähtiessään, oliko Sylvi varmasti sitä mieltä, että halusi tavata tämän laihialaisen hurmurin. Sylvi oli miettinyt asian valmiiksi, mutta ei vastannut kysymykseen kuin hymähtäen. Hän tapaisi Lassen sitten, kun tämä tulisi tilalla käymään. Kyllä hän voisi tapaamisesta kieltäytyäkkin ja laittaa emännän sanomaan, että ei ollut tilalla. 

Ailin lähdettyä Sylvi meni maitokeittiöön valmistautumaan iltalypsylle. Askareiden lomassa Sylvin ajatukset palasivat menneeseen. Hän oli ollut Pelastusarmeijan sotilas ennen piikatyötä. Pelastusarmeijassa ollessaan, hän oli opetellut puhumaan kirjakieleltä ja oli pyrkinyt sivistämään itseään muutenkin kuin Jumalan sanan kautta.Armeijassa työskentely ei kuitenkaan häntä elättänyt ja hän haki Lahden tilalle piiaksi. Sylvin ajatuksissa oli monesti vilahtanut haave sairaanhoitajan ammatista. Hänelle nousi mieleen uhmakas ajatus: ” Lähden opiskelemaan sitten, kun saan kerättyä rahaa opiskelua varten. Kurjuutta tässä elämässä riittää. Äitikin on joutunut koko ikänsä tekemään työtä rikkaille ja käy vieläkin nytkin kuusikymppisenä siivoamassa Inhan tehtaan patruunalle. Isä ei tehtaan palkoilla perhettä elätä ja palkka menee viinaan saman tien, kun hän sen saakin. Elättäminen on äidin harteilla. Sairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen minä voisin auttaa äitiä rahallisesti.” 

Aika oli mennyt eteenpäin nopeasti askareiden ja ajatusten lomassa. Sylville alkoi tulla kiire lypsää lehmät, joidenka utareet roikkuivat täysinäisinä huutaen lypsyä. Hänen lypsettävänään oli toistakymmentä lehmää ja navetan pienitä ikkunoista näkyi, että aurinko alkoi olla jo illan puolella. Hän avasi navetan ja maitohuoneen välisen oven. Tuttu lämmin lehmänlannan haju tulvi Sylvin nenään. Sylvi tervehti iloisesti lehmiä heläyttäen lehmien kuultavaksi kesäisen laulun, Karjalan kunnailla. Lehmät vastasivat Sylvin laulamiseen ammumalla. 

Tapaaminen 

Kesäkuinen perjantai-ilta alkoi hämärtää ja kello oli vähän vaille kahdeksan illalla, kun Lasse ajoi kuorma-auton kanssa Lahden tilan pihalle. Lassen ajokortin saanti varmistui viikossa. Ajonäytteen nimismiehelle annettuaan, hänelle oli myönnetty ajokortti saman tien. Lahden talon isäntä istui keinussa ja katseli hämmästyneenä tulijaa. Kuljettaja näytti hänestä poikaselta ja  ilmeisesti hän oli liikkeellä ilman ajokorttia. 

-   Ketäs nuorimies on tulos tapaamahan? Onko sulla tuan auton kulijeettamisehen korttia?

 -  Tuloopas monta kysymystä isännältä yhtä aikaa. Moon ajanu justihin kortin töis ja sain sen tänään nimismiäheltä ulos. Sahan Pehtoori sen mulle järijesti. Moon tulos tapaamahan sitä teirän komiaa piikalikkaa.

Lahden- isäntä miettii vähän aikaa ja tutkailee nuortamiestä tuima ilme naamallaan.

- Komia on, mutta annetahanko sitä Lasse sulle.

Isäntä oli tunnistanut pojan ja tiesi pojan olevan hulivilin maineessa.

-  Moon tullu sillä miälellä, notta mä otan sen likan ittelleni. Mä tarvitten akan ja mullon sellaanen tuntu, notta teillon siihen sopiva eherokas.

-  No, no, kysytähän nyt ensin Sylyvin mielipirettä. Mee tuasta vasemmalle taloon päätyhyn, niin sen kortteeri on siälä. Ookin sitten siivosti tai mä lennätän sun portista ulos niin, notta kolisoo.

Lasse meni talon päätyyn ja näki ikkunasta paistavan hennon valon. Hän koputti oveen ja Sylvi tuli  kamarinsa ovelle.

-  Terve talohon! Moon Hangan Lasse Laihialta. Mä kuuli, notta täss taloos on uus komia piika ja ajattelin tulla pyytämähän sua huamenna Pukkilahan tanssimahan.

-  Hei, Sylvi ojensi kätensä tervehdykseen. Kuulinkin kylältä, että olet tulossa.

-  Notta kirijakiältäkin oikeen puhut. Tairat olla joku paremman taloon kakara.

-  En ole, olen ihan tavallisen tehdastyöläisen tyttö Inhasta, Ähtäristä.

-  No, mitä sanot, lähäreksä mun kans tanssimahan?

Sylvi tuumi asiaa hetken aikaa ja huoneessa vallitsi syvän kysyvä hiljaisuus.

-  No, jos sitten lähtisin. Työt saan päätökseen seitsemältä illalla. Mihin aikaan tulet hakemaan?

-  Jos mä tuun kahareksalta tuahon portille, niin tuu siihen sitte. Onko sulla polokupyärä?

-  On polkupyörä ja ei tästä Pukkilaan ole pitkää matkaa. Pidempi matka sinulla on Laihialta Vähäänkyröön.

-  Sei haittaa, on sitä polijettu ennenkin. Nähärähän huamenna.

Lasse lähti ajamaan kohti Laihiaa itseensä tyytyväisenä. Itsevarmuus paistoi Lassen kasvoilta auton tummassa hytissä.

tarina jatkuu....

 Mullon ollu pitkään miäles, notta rupian tuamahan mun kiriootuksia tänne blogille. Niitä saa arvostella ja kommentoora. Moon yrittäny kuvitella äireen ja isän nuaruutta äireen kertoman perusteella. Mä tiärän notta meirän Ireenellä ja Tuuliksella on enemmän tiatua kun mulla. yrittänyttä ei laiteta silloon kun ettii juuriansa. Tässon ny sitten ensimmäänen osa ensimmääsestä kappalehesta. 

Osa 1/ 1

Lasse

Lasse poikkesi aamulla töihin mennessään kirkonkylän Esson baariin kuuntelemaan uudet kylän juorut. Huoltoasema sijaitsi Vaasaan vievän tie varressa, lähellä Lassen työpaikkaa Laihian sahaa. Huoltoasemalle oli perustettu amerikalaisen tyylinen baari. Suomessa huoltoasemien yhteydessä baareja oli vielä vähän, mutta ne yleistyivät kovaa vauhtia.

Lasse näki, että baarissa istui kahvilla muutama tuttu, Lassen kanssa samanikäisiä nuoriamiehiä. Lasse oli keväällä täyttänyt 18- vuotta. Kuppilan takimmaisessa pöydässä istuva Pentti huusi Lasselle tervehdyksen.

-         Hei Lasse! Ooksä kuullu, notta Vähäskyröös on Laharen tilalla uus komia piika?

-         En oo kuullu. Mikäfäriiset hiukset sillon?

-         Sanotahan sillä olevan mustan kiharan pitkän tukan ja ruskiat silimät. Mitäs sanot?

-         Soon sitten käytävä kattomas minkälaanen komistus talohon on tullu.

-         Meinaakko, notta soon sun? Sullon muutenkin naisia joka sormelle. Sä voisit pitää siitä näppis eros.

-         Mitä lyärähän vetua, notta mä sen ittelleni saan?

-         En mä sun kaas veroolle alakaa, häviän kuitenkin.

Lasse teki päätöksen, että illansuussa kävisi polkupyöräajelulla Vähässäkyrössä. Ajatus siitä piiasta tuntui kovin mukavalta.

Lasse kulki hiljaa kylän halki laihialaiselle sahalle, jossa hän oli ollut työssä kaikki kesät koulun päättymisen jälkeen. Vakinaiseksi hän pääsi, kun sai kansakoulun käytyä loppuun.

Koti oli työläisperheen koti. Niin kauan kun hän kotona asuisi, olisi hänen maksettava ruoasta ja asumisesta.

Päästyään sahan pihalle hän laittoi polkupyörän telineeseen toimiston seinän viereen.  

Sahan omistaja oli ulkona jo odottelemassa Lassea. Omistajaa kutsuttiin Pehtooriksi. Pehtori oli ajatellut tänään opettaa Lassea tukinajoon. Samalla poika saisi ajokortin, jos kylän nimismies sen hänelle sitten aikanaan myöntäisi. 

-         Lasse, tänään sä lähäret mun kans tukinajohon. Mennähän lähelle Vaasaa, Mustasaarehen mettähän hakohon puukuarmaa ja sitten viärähän se Vaasan satamahan. Mitäs sanot?

-         Mitäs mä. Iloonen oon, kun saan ruveta harioottelemahan sitä tukinajua. Ollahanko me kauan tänään reissus?

-         Kyllä meillä menöö myähään iltahan. Oliko sulla menua illalla?

-         No ei. Laharen Pena sanoo, notta Vähäskyröös on sen veljen tilalla komia piikaflikka. Sitä ajattelin mennä vakoolemahan. Täytyy ehtiä ennen, ennenkun muut viää sen multa.

-         Soot kovin varma, notta soon sun. Ooksä ajatellu, notta välttämättä se ei sua huali?

-         En oo, mutta mäenoo tottunu häviämähän. Soon mun ja kerkiän mä sitä käyrä kattomas jonain muunakin päivänä.  Ei mun tartte sinne ny mennä. Sähän voisikkin Pehtoori antaa mulle sitten tämän kuarma-auton lainaksi. Teköö komian vaikutuksen, kun meen sitä pyytämähän tansseihin oikeen auton kans.

-         No, kun ny ensin opit ajamahan. Kattotahan sitte.

-         Selevä. Musta tuloo sulle sellaanen kuski, nottei sun tarvitte mua hävetä.

-         Hmmm..

 Lasselle tuli tunne, niin kuin hän olisi elänyt tukinajot jo aikaisemmin. Nenään tuntui tuore kuoritun puun ja polttonesteen sekainen tuoksu.

 - Taisin luvata liikoja, miettii Lasse, muahan on aina piretty nöösipoikana ja mitään saamattomana kakarana. Lasse muisti äidin häntä haukkuneen juuri muistamillaan sanoilla. Hänelle alkoi tulla todellinen tunne siitä, että hän ei oppisikaan ajamaan tukkia, että hän olisi juuri sellainen, kuin kotona oli sanottu.

- Ei ny mun on ryhyristäyryttävä ja otettava sellaanen asenne, notta mä seleviän siitä tulevasta tukinajon hariootuksesta. Kyllä mä saan sen ajokortinkin, Lasse palautti topakasti mielensä päivän tapahtumiin ja haasteisiin.

 Elämä on mennyt yhtä haipakkaa ja niiltä kiireiltä en ole ehtinyt kirjoituspuuhiin. Lastenlasten hoito ja Jääkiekkoilijan elämään tulleet muutokset vaativat osansa munkin ajasta. Jos nyt sitten taas alakaas kirjoittamahan teille mitä mulle kuuluu ja minkälaasta se meno on täällä entisen Litle cityn korkian mäen laella, arjes.

Kerroon jo, jotta tua meidän keskimmäänen vihitiin avioliiton satamahan 22.10.11. Nuaret oli kaasojen ja bestmännien kans järjestänehet hianot häät. Ohojelma oli hyvin suunniiteltu ja se juannettihin kaikin tavoon hianosti. Sali oli koristeltu niin komiasti.                                                                                                                                                                                     Suhteellisen piänes porukas sitä juhulittihin, kun molemmilla osapualilla oli sisarusjoukko ja lähisukulaasjoukko sen veran suuri jottei juhulatilahan mahtunu kun murto-osa porukasta. Moni jäi ulukopualelle, kun piti valita ne tärkiämmät osallistujat. Moltihin meirän raksaopettajan kans niitä yksiä tärkiöötä.

Meirän raksaopettaja piti kauhiana asiana sen, jottei meidän laillistettu miniä pitäny omaa sukunimiä, kun soli sen miälestä niin kaunis nimi meirän nimehen verrattuna. Moon ylypiä siitä, jotta miniä otti miähensä nimen omaksensa. Soon muutenkin niin realisti ja sillon nua hyvät vanhat arvot omas elämäs,jotta niillä pitääs päriätä elämäs niinkun soon jo osoottanu päriäävänsäkin. 

Jääkiakkoolija yllätti sellaasella tanssiesityksellä, notta oksat pois. Ei se yksin tanssinu vaan morsiamen kans. Noli käyny harioottelemas oikeen johonakin tanssinopettajan tyänä. Mulle sanottihin hariootusiltoona  aina , jotta menövät hääjäriestelyyhin ja tarvittaas lastenhoitajaa. Kyllä molin väsynyt niistä valamisteluusta, mutta kannatti väsyäkkin.

Valokuvaaja oli ottanu häistä 1500 kuvaa ja sillon vähän vaikiaa ny, menöö aikaa kun se karsii siältä parhaat päältä julukisuutehen.

No, noon ny ohi.

On mulla muutakin kerrottavaa. Meirän Mittamiäs on rakastunu ja muuttanu yhtehen asumahan sellaasen Mittainsinöörinaisen kans. Mullon tulos toinen mukava ja tavallinen miniä. Soon tua Mittamiähen avopualiso Amerikoos parhaallansa sukuloomas ja Mittamiähen syrän ikävööttöö. No Mittanainen tuloo viikonloppuna kotia. 

Eli mullon Kampaajatar miniä ja Maanmittausinsinööri miniä. Kyllä moon tyytyväänen myäs mun vävyhyn, soon alakanu kouluuttautumahan hevoosen kengittäjäksi. Mä annakin sille nimen Hevoskengittäjä. Soon myäs saanu amerikkalaaselta opettajalta kehootuksen lähtiä ulukomaalle kouluttautumahan, kun sillon kengitys selvästi veris. Niinpä se aikoo lähtiä.

Mitä sitten muuta. Miäs jakoo perinnön siskoonsa kans ja meille tuli se vaikiampi osa eli 1968 rakennettu täystiilitalo, jota miäs ny sitten myy. Mökki menetettihin paremmille ihimisille. Saaritontin miäs osti ja sille ruvetahan rakentamahan parin vuaren sisällä jos Herra sua. Paikka on Korppoon saaristoa nimeltä Hyppes. Miäs ilimeesesti lasten kans kattoo, jotta se soveltuu mun kintuulle, kun soon niin tasaasta kalliota ja soon rauhallinen paikka. Johonakin lähistöllä on sellaanen laguunikin joka soveltuu lasten uimapaikaksi. Siälon hiakkaranta ja runsahasti syksyysin meruusoja, jokka kertoo notta vesi on puhurasta. Veden läpi näköö pohojahan monta metriä.Mä en oo siälä käyny,kuvia oon nähäny, mutta tiärän jotta parhaas taukses istutahan lossijonos 3-4 tuntia. Veneellä menöö sinne tunnis. Mikäs siinä, kutimet mukahan ja sukkia tuloo jonos orotelles niin notta.

Näin. Mä jatkan taas kun mulle tuloo inspiraatio. Nyt ei tämän piremmälle asioota setvitä.