2. luku

Lasse viihtyi hyvin tukkirekankuljettajana. Työ oli ruumiillisesti raskasta, mutta hän piti oman kehon kurittamisesta ruumiillisella työllä. Ainoana työn varjopuolena Lassen mielestä oli pitkät työpäivät. Päivät venyivät iltamyöhään ja hänellä ei jäänyt aikaa tavata Sylviä keskellä viikkoa.Tapaamiset jäivät viikonlopun tapaamisiksi.    

Nuoret eivät olleet malttaneet viettää viikonlopun tapaamisia pelkästään tanssin merkissä. Pohjanmaan pelloilla oli heinälato toisensa jälkeen. Niin myös Lahden maatilan pelloilla oli sopivia levähdyspaikkoja, joissa Sylvi ja Lasse usein tanssien päättyessä viettivät aikaansa aamutunneille asti. Sylvi ei ollut uskaltanut päästää Lassea omaan kamariinsa yökylään ja ladot tarjosivat lämpiminä kesäöinä oivan suojan nuorelleparille. Rakkaus ja yhdessäolo johti Sylvin raskauteen. Sylvi oli huomannut kuukautistensa jäävän pois heinä-elokuun vaihteessa. Häntä oli alkanut etoa kaikenlaiset hajut. Rinnatkin olivat Sylvin mielestä suurentuneet ja arat. Kuukautiset Sylvillä tulivat yleensä säännöllisesti lähes kellon lyömällä kuukauden toisen ja neljännen päivän välillä. Lisäksi viimeisellä kerralla Lassen kanssa ollessa, hän oli pelännyt raskaaksi tulon ajankohdan olleen juuri sillä kertaa. Askareittensa lomassa hän teki päätöksen kertoa raskausepäilystä Lasselle seuraavan viikonlopun aikana.

Viikonloppu tuli ja he olivat sopineet tansseihin menosta Pukkilan lavalle. Vielä oli muutamat tanssi-illat Pukkilassa, kunnes syksy sulkisi tanssilavan ovet ja lautta nostettaisiin talviteloilleen.                                              

Lasse oli tapansa mukaan  odottelemassa Sylviä Lahden maatalon portinpielessä.

Sylvillä oli jännityksen kupla vatsanpohjassa, kun hän ajatteli tulevaa iltaa. Hän katseli portille kulkiessaan Lassen ilmeitä samalla tehden arviota siitä olisiko tänään se päivä, jolloin olisi hyvä kertoa vauvan tulosta Lasselle. Hän oli havainnut Lassen olevan aina välillä kiivas luonteeltaan ja hänen mieltään askarrutti se, miten Lasse asiaan suhtautuisi. Hän päättikin kertoa raskaudesta vasta kotiintulomatkalla, sillä hän ei halunnut pilata tanssimisen tuomaa riemua ja hyvänolon tunnetta vauvauutisilla. Tanssien pyörteessä Sylvi unohti koko raskausasian ja vasta illan vaihtuessa aamupuolelle yötä, asia alkoi painaa uudelleen Sylvin mieltä.

Tanssit päättyivät,  Sylvi ja Lasse lähtivät Lahden maatilaa kohti. Sylvi ei ollut tanssien loppupuolella oikein  oma itsensä ja Lasse oli huomannut Sylvin iloisuuden vaihtuneen vaitonaisuudeksi.

-      Kuikas soot niin hilijaanen? Sä muutuut tanssien loppupualella niin hilijaaseksi.

-      Lasse, minulla on sinulle asiaa, sanoi Sylvi sydän pamppaillen jännityksestä.

-      Niin, mitäs pahaa moon teheny?

-      Kuukautiset ovat myöhässä. En ole käynyt vielä lääkärissä, mutta olen varma asiasta, että olen raskaana.

-      Tulooko musta isä, sitäkö sä tarkootat?

-       No sitä.

-      Sitten meirän on mentävä kihiloohin heti ja meirät pitää vihkiä. Ooksä samaa miältä?

-      Kai se niin on sitten tehtävä, kun vauvakin on tulossa.

-      Mennähän ostamahan kihilat ens viikonloppuna Vaasasta. Mun täytyy pyytää Pehtoorilta förskottia, notta voirahan ne sormukset ostaa.

-      Mennään vaan - jos saan lauantain vapaaksi. Mitenkähän tilalliset ymmärtää tämän meidän tilanteen, jännittää kertoa niille – jos ei kerrottaisi syytä kihlaukseen vielä.

-      Mä puhun sille Laharen isännälle, kyllä se ymmärtää.

-      Niin, mutta kun en haluaisi niiden saavan tietää vielä koko raskausasiasta.

-     Joskus ne kumminkin sen saa tiätää. Ei se salaasuureksi jää. Naimisihin meirän on mentävä heti, jottei kylän juaruakat saa vettä myllyhyn. 

-      No ei. Kai se on heille kerrottava, että voidaan lähteä sormuksia ostamaan.

Lasse jätti Sylvin portinpieleen ja jatkoi sitten polkupyörällä matkaa Laihialle. Yössä tuntui jo kohta alkava syksy, loppukesän viileä henkäys ja ilman kevyt kosteus. Ilma rauhoitti Lassen mieltä ja varmuus avioliitosta vahvistui entisestään. Lasse tunsi olevansa varma tunteistaan Sylvin ja perheen perustamisen suhteen.   

 Mun pitää selevittää seuraavan osan kohoralta sellaanen asia oliko äiree raskahana vai ei. Kun löyrän taas sen raskauskiakon, niin mä katton. Meillä Tuuliksen kans asia on miäles ollakko vai eikö olla. Äitee sanoo tuulikselle jottei ollu. Sen mä tiärän, notta vihille ne meni nopiaa. Sillei oo periaattees mitään merkitystä, mutta kun ajattelin kirioottaa ny todenmukaasesti tämän kiriootuksen, niin varmistelen.

 Lauantaiaamu koitti kirkkaana ja aurinkoisena. Sylvi katseli ikunnastaan näkyvää viljapeltoa, joka oli kasvanut oraalta täyteen mittaansa. Se lainehti kauniisti tuulen hiljaa sitä keinuttaessa, niinkuin lainehti hänen mielensä. Sylvin rinnanalustaa kutkutti jännityksestä. Tänään oli se odotettu päivä, jolloin hän menisis ensimmäisen kerran treffeille. Sylvi puki verkkaisesti työkolttunsa päälle ja harjasi kauniit tummat hiuksensa. Hiukset hän palmikoi niin, ettei lehmät saisi niistä otetta, kun hän kävisi niitä tervehtimässä ennen lypsyn alkua. Niillä oli tapana haistella Sylvin hiuksia ja nyppiä niitä paksuilla märillä huulillaan.

Aamukahvia keitellessä Sylvi ajatukset palasivat Lasseen. Hän ajatteli melkein ääneen Lassen siniharmaita kauniin suuria silmiä. Sylvi huomasi olevansa ihastunut Lasseen, mutta häntä arvellutti mielessä ihmisten puheet Lassen kiivaudesta. Siskojen kertomat jutut olivat olleet kaikki sitä luokkaa, josta Sylville piirtyi kuva siitä, että Lasse olisi kovin hameen alle pyrkivää tyyppiä. Minkälainen Lasse olisi ystävänä, sen Sylvi päätti kuitenkin katsoa. Hän päätti pitää varansa ja olla ensitapaamisella vähän viileän etäinen.

Päivän askareet tulivat tehtyä hyvissä ajoin ennen kello kuutta iltapäivällä. Lahden emäntä oli huomannut Sylvin vilkuilevan kelloa hermostuneesti.

- Jos Sylyvi on saanut kaikki askarehensa tehtyä, niin kyllä se voi mennä jo omalle pualelle. Tulooko se Lasse hakemahan sua täältä tuvasta? Muista sitten olla varovaanen sen kans, sillä kun on niin huria maine.

- Lupasin mennä portille odottamaan. Lasse tulee siihen kahdeksalta ja me poljemme polkupyörillä siitä Pukkilan lavalle tanssimaan.

- Nyt onkin komia ilta pyärährellä musiikin taharis. Nottei miäli vain tekisi keppoosta.

- Ei, kyllä minä varani pidän. Kiitos emännälle, että voin jo lopettaa ja mennä valmistautumaan iltaa varten. 

- Olokaa ihimisiksi ja hauskaa iltaa.

Sylvi meni kiireisin askelin pihan poikki omalle puolelleen miettien talon emännän sanoja. Siiri-emäntä oli leppoisa nainen, mutta tiukan paikan tullen hän laittoi isännänkin kuriin. Siiriä ei kuitenkaan tarvinnut pelätä ja lapsetkin, joita oli kolme, emäntä oli kasvattanut toisia ihmisiä kunnioittaviksi lapsiksi. Emännän ansiota oli se, että tilalla vallitsi lämmin ja ystävällinen ilmapiiri. Sylvi arvosti suuresti emäntää ja otti hänen neuvoistaan oppia. Enkä niistä neuvoista olisi Sylville apua sairaanhoitajaksi opiskellessakin.

Sylvi peseytyi nopeasti ja laittoi hiuksensa nutturalle komeaksi kiekoksi. Meikkiä hän ei käyttänyt, sillä hänen silmänsä olivat jo luontaisesti tummat kuin yö. Kulmat ja pitkät tuuheat ripset olivat väriltään pikimustat, iho helmenvaalea. Posket punoittivat jo pelkästä jännityksestä. Sylvi puki ylleen yläosastaan vartalonmyötäisen vaaleapohjaisen kirkaskukkaisen mekon. Hän laittoi siroihin jalkoihinsa kevyet kangastossut. Pieni ripaus Eu de colognea korvan taakse. " Tämä tyttö oli valmis lähtemään ensitapaamiseen ja tansseihin". tuumi Sylvi puoliääneen iloisena. Kello kahdeksan Sylvi asteli pihan poikki portille, jossa Lasse olikin jo häntä odottamassa.

- Ollahanpa sitä kaunis ja pirtiän näköönen flikka. Kyllä tuallaasta kelepaa lähtiä näyttämähän.

- Kiitos kohteliaisuudesta. Olitko tänään töissä, kun olet niin ajoissa hakemassa minua?

- Olimma Vaasas viämäs tukkia satamahan kahtehen eri otteesehen. Entäs itte, mihinkä asti töis olit?

- Sain työt valmiiksi vähän ennen kuutta ja Siiri - emäntä vapautti sen jälkeen illan- ja pyhän viettoon minut.

- Ooksä tiatoonen minkälaanen yhtye Pukkilas on soittamas? Mä en oo huamannu kattua sitä. Esson baarin seinällä on aina olemas mainos, mutten oo siälä viikolla palioa käyny, enkä varsinkaan oo ehtiny niitä lukohon.

- En tiedä minäkään. Päivän työt menee niin myöhään, että en ole enää lähtenyt kävelemään illalla ulos. Eihän Lahden tilalta olisi ollut pitkä matka kävelläkkään Pukkilan lavan ilmoitustaulua katsomaan.

- No me nähärähän se sitten, kun oomma perillä.

Pukkilan tanssilava oli pohjanmaalla kuuluisa paikka hyvien tanssiorkesteriensa ansiosta. Tanssilava sijaitsi Kyrönjoella saaressa ja sinne pääsi ainostaan lautalla. Lassen ja Sylvin saapuessa perille heidän korviinsa kantautui Olavi Virran ääni, joka lauloi parhaillaan " Hopeista kuuta".Illasta oli tulossa orkesterin puolesta hyvin tanssittava  ja tunnelmallinen ilta. Niinpä nuorenparin lempi leiskahti siinä poskiposkea lähekkäin tanssittaessa täyteen kukkaansa.

Tämän viikonlopun jälkeen alkoi Lassen ja Sylvin seurustelu. He tapasivat säännöllisesti viikonloppuisin aina töittensä päätteeksi. 

 Sylvi

Sylville oli vihjailtu kyläkaupassa, että laihialainen komean nuorukainen olisi kiinnostunut  hänestä tositarkoituksella ja oli luvannut tulla Sylviä tapaamaan. Sylvi ei kuitenkaan ottaisi sikaa säkissä, vaan odottaisi rauhassa ja katsoisi minkälainen nuorimies hänestä olisi kiinnostunut.

 Siskotkin olivat varoitelleet häntä tästä hurmurista. Siskot olivat kuulleet tansseissa käydessään, että Hangan Lasse olisi kiinnostunut Sylvistä. Viikonloppuna olisi Pukkilan lavalla tanssit. Siskoista vanhin, Aili pelkäsi mielessään, että Lasse kävisi pyytämässä Sylviä lavatansseihin. Aili päätti lähteä keskiviikkona tapaamaan Sylviä. Tilalle tullessaan Aili huomasi, että Sylvi oli pihan perällä nurmikentän laidassa laittamassa pyykkiä narulle kuivamaan.

 -    Hei Sylvi! 

 -    Aili, mitä sinä täällä teet? Onko äidille sattunut jotain?

 -    Ei oo sattunu, mutta mä olin huolissani susta. Hangan Lassen Laihialta on kuultu sanovan, että se tullee pyytämähän sua tansseihin

 -    Ai! No, älä pelkää. Katson kyllä, ettei tämä Lasse minua syö. Joisitko kahvia? Tuvassa ei ole emäntä paikalla, mutta hän kyllä antaa meidän keittää kahvit ilman kysymättäkin.

Tytöt menivät yhteistuumin kahvin keittoon  ja rupattelivat aikansa niitä näitä.  Aili kysyi vielä lähtiessään, oliko Sylvi varmasti sitä mieltä, että halusi tavata tämän laihialaisen hurmurin. Sylvi oli miettinyt asian valmiiksi, mutta ei vastannut kysymykseen kuin hymähtäen. Hän tapaisi Lassen sitten, kun tämä tulisi tilalla käymään. Kyllä hän voisi tapaamisesta kieltäytyäkkin ja laittaa emännän sanomaan, että ei ollut tilalla. 

Ailin lähdettyä Sylvi meni maitokeittiöön valmistautumaan iltalypsylle. Askareiden lomassa Sylvin ajatukset palasivat menneeseen. Hän oli ollut Pelastusarmeijan sotilas ennen piikatyötä. Pelastusarmeijassa ollessaan, hän oli opetellut puhumaan kirjakieleltä ja oli pyrkinyt sivistämään itseään muutenkin kuin Jumalan sanan kautta.Armeijassa työskentely ei kuitenkaan häntä elättänyt ja hän haki Lahden tilalle piiaksi. Sylvin ajatuksissa oli monesti vilahtanut haave sairaanhoitajan ammatista. Hänelle nousi mieleen uhmakas ajatus: ” Lähden opiskelemaan sitten, kun saan kerättyä rahaa opiskelua varten. Kurjuutta tässä elämässä riittää. Äitikin on joutunut koko ikänsä tekemään työtä rikkaille ja käy vieläkin nytkin kuusikymppisenä siivoamassa Inhan tehtaan patruunalle. Isä ei tehtaan palkoilla perhettä elätä ja palkka menee viinaan saman tien, kun hän sen saakin. Elättäminen on äidin harteilla. Sairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen minä voisin auttaa äitiä rahallisesti.” 

Aika oli mennyt eteenpäin nopeasti askareiden ja ajatusten lomassa. Sylville alkoi tulla kiire lypsää lehmät, joidenka utareet roikkuivat täysinäisinä huutaen lypsyä. Hänen lypsettävänään oli toistakymmentä lehmää ja navetan pienitä ikkunoista näkyi, että aurinko alkoi olla jo illan puolella. Hän avasi navetan ja maitohuoneen välisen oven. Tuttu lämmin lehmänlannan haju tulvi Sylvin nenään. Sylvi tervehti iloisesti lehmiä heläyttäen lehmien kuultavaksi kesäisen laulun, Karjalan kunnailla. Lehmät vastasivat Sylvin laulamiseen ammumalla. 

Tapaaminen 

Kesäkuinen perjantai-ilta alkoi hämärtää ja kello oli vähän vaille kahdeksan illalla, kun Lasse ajoi kuorma-auton kanssa Lahden tilan pihalle. Lassen ajokortin saanti varmistui viikossa. Ajonäytteen nimismiehelle annettuaan, hänelle oli myönnetty ajokortti saman tien. Lahden talon isäntä istui keinussa ja katseli hämmästyneenä tulijaa. Kuljettaja näytti hänestä poikaselta ja  ilmeisesti hän oli liikkeellä ilman ajokorttia. 

-   Ketäs nuorimies on tulos tapaamahan? Onko sulla tuan auton kulijeettamisehen korttia?

 -  Tuloopas monta kysymystä isännältä yhtä aikaa. Moon ajanu justihin kortin töis ja sain sen tänään nimismiäheltä ulos. Sahan Pehtoori sen mulle järijesti. Moon tulos tapaamahan sitä teirän komiaa piikalikkaa.

Lahden- isäntä miettii vähän aikaa ja tutkailee nuortamiestä tuima ilme naamallaan.

- Komia on, mutta annetahanko sitä Lasse sulle.

Isäntä oli tunnistanut pojan ja tiesi pojan olevan hulivilin maineessa.

-  Moon tullu sillä miälellä, notta mä otan sen likan ittelleni. Mä tarvitten akan ja mullon sellaanen tuntu, notta teillon siihen sopiva eherokas.

-  No, no, kysytähän nyt ensin Sylyvin mielipirettä. Mee tuasta vasemmalle taloon päätyhyn, niin sen kortteeri on siälä. Ookin sitten siivosti tai mä lennätän sun portista ulos niin, notta kolisoo.

Lasse meni talon päätyyn ja näki ikkunasta paistavan hennon valon. Hän koputti oveen ja Sylvi tuli  kamarinsa ovelle.

-  Terve talohon! Moon Hangan Lasse Laihialta. Mä kuuli, notta täss taloos on uus komia piika ja ajattelin tulla pyytämähän sua huamenna Pukkilahan tanssimahan.

-  Hei, Sylvi ojensi kätensä tervehdykseen. Kuulinkin kylältä, että olet tulossa.

-  Notta kirijakiältäkin oikeen puhut. Tairat olla joku paremman taloon kakara.

-  En ole, olen ihan tavallisen tehdastyöläisen tyttö Inhasta, Ähtäristä.

-  No, mitä sanot, lähäreksä mun kans tanssimahan?

Sylvi tuumi asiaa hetken aikaa ja huoneessa vallitsi syvän kysyvä hiljaisuus.

-  No, jos sitten lähtisin. Työt saan päätökseen seitsemältä illalla. Mihin aikaan tulet hakemaan?

-  Jos mä tuun kahareksalta tuahon portille, niin tuu siihen sitte. Onko sulla polokupyärä?

-  On polkupyörä ja ei tästä Pukkilaan ole pitkää matkaa. Pidempi matka sinulla on Laihialta Vähäänkyröön.

-  Sei haittaa, on sitä polijettu ennenkin. Nähärähän huamenna.

Lasse lähti ajamaan kohti Laihiaa itseensä tyytyväisenä. Itsevarmuus paistoi Lassen kasvoilta auton tummassa hytissä.

tarina jatkuu....