Isälläni oli nämä puolet ja oletan hänen sairastaneen kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Pahuus korostui aina viinapäissä ollessa. Isä alkoholisoitui ja vajosi alkoholin kanssa pikkupirujen asteelle. Lyönnit kohdistui niin lapsiin kuin äitiinkin. Äitini ei päässyt koskaan lyöntien väliin ja olisiko se sitten ollut viisastakaan, sillä olisimme saattaneet jäädä äidistä orvoiksi. Tuota pahuutta jatkui meidän lasten aikuisikään asti. Pikkupirujen näkeminen alkoi isää pelottaa ja lopuksi hän anoi äitiä polvistumaan vuoteen viereen ja pyysi äitiä siunaamaan hänet niin, että Jeesus vapauttaisi isän viinan kirosta. Aluksi äiti kieltäytyi sinaamasta, koska hän ei uskonut puolisonsa tahtotilaan.Äiti oli niin usein pettynyt isän lupauksiin. Hän kuitenkin uskovana äitinä, puolisona jaksoi kantaa perhettään esirukouksin. Tuon isän pyynnön johdosta äiti pyysi papin kotiin rukoilemaan isälle alkoholista vapautusta. Papin rukous ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja isä sinnikkäästi jatkoi anoen äidiltä rukousapua alkosta vapautukseen. Lopuksi äiti taipui ja he polvistuivat vahvassa humalassa olevan puolisonsa kanssa sängyn viereen. Isä kertoi tuosta hetkestä minulle ja sanoi, että kuuma virta lävisti hänen kehonsa joka solun. Tuo rukoushetki johti siihen, että isän alkoholitila väistyi ja raittius jäi pysyväksi. Äiti kertoi, että rukoushetkellä hänen uskonsa oli todella heikko ja hän ajatteli ettei Herra PyhänHenkensä kautta voi häntä tuossa tilassa käyttää. Näin kävi toteen se, kun Raamatussa kerrotaan, että PyhäHenki käyttää meitä silloinkin, kun uskomme on heikko. Isä sai 15 raitista vuotta tuon rukoushetken jälkeen.

Minulle tuo edellä mainittu isä oli lapsesta lähtien ilmeisen rakas, kun äitini kertoi minun seuraavan häntä kuin varjo pienestä pitäen. En muista lapsuudestani oikein mitään muuta pahaa kuin se, että sain selkääni muutamasta sellaisesta kerrasta, joista en olisi ansainnut selkäsaunaa. Sain toki usein muiden lasten lailla selkäsaunoja ja pahoinpitelyä osakseni, mutta ilmeinen rakkaus isään on peittänyt ne jäljet. Nuorena naisena olen alkanut laittamaan hänelle vastaan ja olimme napit vastakkain aika usein. Silti autoin äitiä ja isää minkä osasin ja voin auttaa. Kiitoksena tuosta auttamisesta olin usein huora ja lumppu, sanat sinkoilivat aina sen jälkeen, kun olin kieltäytynyt hakemasta viinaa tai kaljaa. Viimeisen kerran kotona asuessani otin selkäsaunan meikkaamisesta ja sanan säilä isän suusta iski tuon selkäsaunan saatteeksi. Olin tuolloin 15 vuotias ja meillä oli silloin vieraana tätini miehensä kanssa. Selkäsauna annettiin nöyryytyksen kautta vieraiden läsnä ollessa. Tätini tuli viereeni sen tapahtuman päätteeksi ja kuiskasi korvaani, että se olis sitten viimeinen selkäsauna. Tuota neuvoa noudatin ja muutin pois kotoa pahoinpitelun uhkan alta 17 vuotiaana. Perheväkivalta kotona jatkui ja nyt useimmin nuorimpiin sisaruksiini kohdistuen.

Edelleen sanan säilä iski silloin, kun vanhemman sisareni kanssa ajoimme hakemaan isää maakunnasta useita satoja kilometrejä isän ratkettua matkoillaan juomaan. Siskoni omisti rekkakortin ja hän toi kotiin kuorma-autot. Minun tehtäväni oli tuoda juovuksissa oleva isäni henkilöauton kyydissä kotiin. Usein kuului vierestä käsky, että minun olisi pysähdyttävä Alkoon aina, kun sellainen oli matkan varrella. Kieltäydyin aina ja uhkasin jättää hänet tien varteen, josta hän voisi liftata kotiin. Ajomatkan päätteeksi kuului nuo kuuluisat sanat; huora ja lumppu muine saatteineen. Kun juoppoputki oli ohi, niin hän tuli nöyränä miehenä pyytämään töihin takaisin, jos äitini ei sitä vielä ollut ehtinyt tehdä. 

 Rajansa kaikella ja hakeuduin työhön sairaalamaailmaan ja siltä tieltä jäin myös eläkkeelle. Hoidin myös syöpäsairaan isäni äitini ja sisarusteni kanssa niin , että hän sai kuolla kotiin. Isä pyysi , että hoitaisin hänet kotiin viimeisen Tyks-reissun jälkeen. Tuota hoitoa kesti 2 vuotta. Ehkä tuo aika auttoi isääni saamaan minusta käsityksen lapsena, kun sanoi kerran äidille hoitotoimenpiteen yhteydessä ettei olisi uskonut, että minä ruipelo - mitään sanomaton tyttö - josta ei koskaan pitänyt mitään tulla hoitaisin hänet ja auttaisin äitiäni selvitymään liikeasioissa. Tein vielä viimeiset varastojen tyhjennysmatkat ollessani itse terveyskeskuksessa kolmivuorotyössä. Tein myös varastotöitä mieheni kanssa silloin, kun isä vielä jaksoi käydä tukkukauppaa ja kankaat piti saada nippuihin. Ansaitut vapaapäivät väänsimme mieheni kanssa pakkasta pienempiä määriä nippuihin. Näin autoimme äitiä selviytymään myyntityöstä. Sain myös vastalahjaksi rahaa puutteeseen ja lastenhoitoapua iltavuorojen ajaksi. 

Isä nukkui pois uskossa Jeesukseen kotona 22.4.1996 äidin, osan sisarusteni ja minun ollessa paikalla. uskoin tuolloin, että isä olisi saanut selvitettyä asiansa myös muiden lastensa kanssa. Niin ei ole tainnut käydä, koska tiedän osalla sisaruksillani olevan niin syviä haavoja, ettei niitä ole voinut unohtaa. 

Kirjoitan tähän lopuksi saamani unen ( näen niitä yleensä aamuyöstä noin klo 4 ja ne yleensä kertovat jotain tulevasta), joilla on merkitystä itselleni tai viestiä johonkin asiaan liittyen.

Tästä unitilasta on aikaa nyt noin kaksi viikkoa ja se painaa mieltäni niin kirjaan sen tulkintoineen tänne.

UNI: Olimme Karollinan kanssa salissa erään Kirsin ja hänen tyttärensä kanssa. Tuossa salissa asui rauha ja salissa penkkirivit olivat täynnä hiljaisia miehiä (enemmistö) ja naisia. Salissa kuului ääni, joka kehoitti Kirsin tyttären ja tämän isän antavan anteeksi  toisilleen ja he halasivat sovinnon merkiksi. Salin täytti hetkellinen ilo ja riemu. Sitten ääni kertoi, ettei muita asioita sillä kertaa ollut . Sali tyhjeni ja ensin lähti ne jo kuolleet henkilöt,jotka istuivat penkkiriveillä. Huomasin isän tulevan ja ohittavan meidät. Huusin isälle " isä, mitä kuuluu?" Hänen katseensa oli surullinen, mutta kertoi kuitenkin kuuluvan hyvää. Hänellä oli yllä kauniin ruskea ruutupaita ja hyvin istuvat ruskeat farkut. Hän oli laihtunut todella paljon ja oli kropaltaankin sopusoinnussa itsensa kanssa. Hän lähti nousemaan rappusia ylös ja sanoin Karoliinalle, että meidän on myös lähdettävä autolle. Tullessamme ulos , isä seisoi lastauslaiturilla ulkona ja kysyin häneltä lähteekö hän meidän kanssa kotiin. Hän sanoi ettei lähde. Katse oli edelleen surullinen , mutta hänessä asui rauha. Heräsin itkien ja ihmetellen, kunnes minulle tuli selvästi sellainen olo, että isä kaipaa meiltä lapsilta anteeksi antoa. Itse olen selvittänyt asiani isän kanssa, mjutta välillä tulee esille myös niitä asioita, jotka pitäisi unohtaa ja antaa anteeksi, että oma taivasmatkani olisi armoitettu.

Omat lapseni ovat  muistoissaan sinut pappansa kanssa, joten Karoliinan oli kanssani tuossa unessa, että toteutuisi sana kahdesta paikalla olijasta.

Anteeksi antakaa ja anteeksi saakaa. Suurin lahja on rakkauden lahja ja sitä kautta anteeksi antaminen.

Hyvää alkanutta kevättä kaikille. Palaan korjaamaan kirjoitusvirheet myöhemmin 

Minulle tuli selkeät sanat kuivatellessani vuonna 1980 aamulla hiuksiani peilin edessä kotonani. Kuulin sisältäni sellaisen hengellisen laulun, jota en ollut aikaisemmin kuullut. Kuulin sen kyllä jälkeenpäin muutamia kuukausia tuon tapauksen jälkeen seurakuntasalissa. Laulun päätteeksi hämmennykseni keskellä tulivat sanat: " ainut oikea tie, jota sinun tulee kulkea on taivastie". Tunsin sisälläni iloa ja olin edelleen hämmentynyt, koska olin kokenut uskovani aina Jumalaan. Äitini ja edesmennyt siskoni sekä vieläkin nytkin elossa oleva siskoni olivat kantaneet minua rukouksissa varmnasti vuosia. Olin valmis muuttamaan elämäni suunnan ja yritin tehdä sitä omassa voimassani. Eksyin tieltä ja palasin takaisin Armon varassa usiampaan kertaan ja aina sain tuntea Herrani ottavan minut suojelukseensa. Nyt olen jo vuosia yrittänyt kulkea kaidalla tiellä, mutta tie ei ole helppo. Aina välillä sorrun sooloilemaan asioideni kanssa kuuntelematta mitä PyhäHenki minulle ohjeeksi antaa. Edesmenneen siskoni ja äitini jäämistöstä oli jäänyt kirjoja ja niitä kirjoja olen nyt lukenut läpi. Olen saanut vahvistusta luottamuksesta , jota Jeesus meiltä lapsiltaan toivoo saavansa. Olen tajunnut Taivaallisen isän Armon suuruuden Pyhässä Hengessä.  Kaikesta huolimatta aina tulee päiviä, kun huomaan yrittäväni ratkaista asiat itse ja en ole jättänyt asioita Ristin juurelle. Kuitenkin koen itselleni tärkeäksi sen, että oma uskoni Pääsiäsisanomaan ja Jeesuksen ristillä tehtyyn pelastustyöhön on vahvistunut entisestään. Olen saavuttanut rauhan ontuen ja vieläkin onnun ja taistelen oman pahuuteni taittamiseksi niin, että pyydän siihen joka päivä apua Herralta.

Tämän sanoman olen tajunnut täysin: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni." Evankeliumi Johanneksen mukaan ;luku 14;6

Tämä mun ulostulo voi järkyttää lukijoita. Minä kuitenkin olen se entinen Ritva, usko ei tee minusta parempaa ihmistä, mutta luotan siihen, että kun uskon Jeesuksen Herrakseni, niin saan myös Armon ja taivasosuuden uskon mukana.

HYVÄÄ ja SIUNATTUA PÄÄSIÄISTÄ TEILLE KAIKILLE :) 

Surukseni olen huomioinut, että sota-aleilta pyrkivien joukossa on paljon nuoria aikuisia miehiä. Uutisointi herättää ajatuksia ja kysymyksiä. Missä ovat sodan jalkoihin jäävät naiset ja lapset ? Mistä löytyivät rahat oman paikan ostamiseen mahdollisesti uppovasta aluksesta? Onko oikein paeta oman kansan aloittamaa sotaa, vai olisiko syytä kantaa vastuu oman maan tulevaisuudesta ja jäädä taistelemaan rauhan saavuttamisen puolesta niihin riveihin, jotka rauhaa maalle haluavat? Onko naiset ja lapset niitä, jotka tulevaisuudessa ovat näiden sotaisten maiden taistelijoita? Ketkä pakolaisista ovat oikeasti niitä, jotka tarvitsevat turvapaikkaa? Onko oikein tuoda pakolaisia vieraaseen kulttuuriin ? Olisiko parempi vaihtoehto auttaa heitä omassa maassa?

En poikotoi auttamista, mutta mietin miten esimerkiksi Suomen valtio hoitaa mahdollisen selvitystyön siitä ketkä ovat turvapaikan hakijoina oikeutettuja siihen, että maamme ottaa heidät vastaan. Meillä on supistettu henkilökuntaa poliisista ja heidän määränsä ei tahdo riittää nytkään jo olemassa olevien rikoksien ja tutkimuspyyntöjen selvittämiseen. Näiden maahan pyrkivien taustojen selvittäminen on poliisin arkista joka päiväistä työtä.

Kuinka minulla on sellainen tunne oman maani kansalaisista, että he taistelisivat oman itsenäisyytensä ja rauhan puolesta omassa maassa omiaan puolustaen. Tulee kyllä mieleen historiasta myös aika, jolloin suomalaismiehet lähtivät paremman elannon toivossa Amerikkaan. Siellä joko menestyttiin tai ei menestytty. Oman sukuni taustasta tiedän, että George Hanka oli viimeisen tiedon mukaan nähty " juovuksissa kuin sika" . Perhettään hän ei koskaan hakenut Amerikkaan, vaan se lupaus jäi "paremmassa elämässä" täyttämättä.

Nämä ovat omia ajatuksiani ja minulla on omanlaisensa ajatukset oikein toteutetusta pakolaispolitiikasta

Lasse viihtyi hyvin tukkirekankuljettajana. Työ oli ruumiillisesti raskasta, mutta hän piti oman kehon kurittamisesta ruumiillisella työllä. Ainoana työn varjopuolena Lassen mielestä oli pitkät työpäivät. Päivät venyivät iltamyöhään ja hänellä ei jäänyt aikaa tavata Sylviä keskellä viikkoa.Tapaamiset jäivät viikonlopun tapaamisiksi.    

Nuoret eivät olleet malttaneet viettää viikonlopun tapaamisia pelkästään tanssin merkissä. Pohjanmaan pelloilla oli heinälato toisensa jälkeen. Niin myös Lahden maatilan pelloilla oli sopivia levähdyspaikkoja, joissa Sylvi ja Lasse usein tanssien päättyessä viettivät aikaansa aamutunneille asti. Sylvi ei ollut uskaltanut päästää Lassea omaan kamariinsa yökylään ja ladot tarjosivat lämpiminä kesäöinä oivan suojan nuorelleparille. Rakkaus ja yhdessäolo johti Sylvin raskauteen. Sylvi oli huomannut kuukautistensa jäävän pois heinä-elokuun vaihteessa. Häntä oli alkanut etoa kaikenlaiset hajut. Rinnatkin olivat Sylvin mielestä suurentuneet ja arat. Kuukautiset Sylvillä tulivat yleensä säännöllisesti lähes kellon lyömällä kuukauden toisen ja neljännen päivän välillä. Lisäksi viimeisellä kerralla Lassen kanssa ollessa, hän oli pelännyt raskaaksi tulon ajankohdan olleen juuri sillä kertaa. Askareittensa lomassa hän teki päätöksen kertoa raskausepäilystä Lasselle seuraavan viikonlopun aikana.

Viikonloppu tuli ja he olivat sopineet tansseihin menosta Pukkilan lavalle. Vielä oli muutamat tanssi-illat Pukkilassa, kunnes syksy sulkisi tanssilavan ovet ja lautta nostettaisiin talviteloilleen.                                              

Lasse oli tapansa mukaan  odottelemassa Sylviä Lahden maatalon portinpielessä.

Sylvillä oli jännityksen kupla vatsanpohjassa, kun hän ajatteli tulevaa iltaa. Hän katseli portille kulkiessaan Lassen ilmeitä samalla tehden arviota siitä olisiko tänään se päivä, jolloin olisi hyvä kertoa vauvan tulosta Lasselle. Hän oli havainnut Lassen olevan aina välillä kiivas luonteeltaan ja hänen mieltään askarrutti se, miten Lasse asiaan suhtautuisi. Hän päättikin kertoa raskaudesta vasta kotiintulomatkalla, sillä hän ei halunnut pilata tanssimisen tuomaa riemua ja hyvänolon tunnetta vauvauutisilla. Tanssien pyörteessä Sylvi unohti koko raskausasian ja vasta illan vaihtuessa aamupuolelle yötä, asia alkoi painaa uudelleen Sylvin mieltä.

Tanssit päättyivät,  Sylvi ja Lasse lähtivät Lahden maatilaa kohti. Sylvi ei ollut tanssien loppupuolella oikein  oma itsensä ja Lasse oli huomannut Sylvin iloisuuden vaihtuneen vaitonaisuudeksi.

-      Kuikas soot niin hilijaanen? Sä muutuut tanssien loppupualella niin hilijaaseksi.

-      Lasse, minulla on sinulle asiaa, sanoi Sylvi sydän pamppaillen jännityksestä.

-      Niin, mitäs pahaa moon teheny?

-      Kuukautiset ovat myöhässä. En ole käynyt vielä lääkärissä, mutta olen varma asiasta, että olen raskaana.

-      Tulooko musta isä, sitäkö sä tarkootat?

-       No sitä.

-      Sitten meirän on mentävä kihiloohin heti ja meirät pitää vihkiä. Ooksä samaa miältä?

-      Kai se niin on sitten tehtävä, kun vauvakin on tulossa.

-      Mennähän ostamahan kihilat ens viikonloppuna Vaasasta. Mun täytyy pyytää Pehtoorilta förskottia, notta voirahan ne sormukset ostaa.

-      Mennään vaan - jos saan lauantain vapaaksi. Mitenkähän tilalliset ymmärtää tämän meidän tilanteen, jännittää kertoa niille – jos ei kerrottaisi syytä kihlaukseen vielä.

-      Mä puhun sille Laharen isännälle, kyllä se ymmärtää.

-      Niin, mutta kun en haluaisi niiden saavan tietää vielä koko raskausasiasta.

-     Joskus ne kumminkin sen saa tiätää. Ei se salaasuureksi jää. Naimisihin meirän on mentävä heti, jottei kylän juaruakat saa vettä myllyhyn. 

-      No ei. Kai se on heille kerrottava, että voidaan lähteä sormuksia ostamaan.

Lasse jätti Sylvin portinpieleen ja jatkoi sitten polkupyörällä matkaa Laihialle. Yössä tuntui jo kohta alkava syksy, loppukesän viileä henkäys ja ilman kevyt kosteus. Ilma rauhoitti Lassen mieltä ja varmuus avioliitosta vahvistui entisestään. Lasse tunsi olevansa varma tunteistaan Sylvin ja perheen perustamisen suhteen.   

Aamukahvia keitellessä Sylvi ajatukset palasivat Lasseen. Hän ajatteli melkein ääneen Lassen siniharmaita kauniin suuria silmiä. Sylvi huomasi olevansa ihastunut Lasseen, mutta häntä arvellutti mielessä ihmisten puheet Lassen kiivaudesta. Siskojen kertomat jutut olivat olleet kaikki sitä luokkaa, josta Sylville piirtyi kuva siitä, että Lasse olisi kovin hameen alle pyrkivää tyyppiä. Minkälainen Lasse olisi ystävänä, sen Sylvi päätti kuitenkin katsoa. Hän päätti pitää varansa ja olla ensitapaamisella vähän viileän etäinen.

Päivän askareet tulivat tehtyä hyvissä ajoin ennen kello kuutta iltapäivällä. Lahden emäntä oli huomannut Sylvin vilkuilevan kelloa hermostuneesti.

- Jos Sylyvi on saanut kaikki askarehensa tehtyä, niin kyllä se voi mennä jo omalle pualelle. Tulooko se Lasse hakemahan sua täältä tuvasta? Muista sitten olla varovaanen sen kans, sillä kun on niin huria maine.

- Lupasin mennä portille odottamaan. Lasse tulee siihen kahdeksalta ja me poljemme polkupyörillä siitä Pukkilan lavalle tanssimaan.

- Nyt onkin komia ilta pyärährellä musiikin taharis. Nottei miäli vain tekisi keppoosta.

- Ei, kyllä minä varani pidän. Kiitos emännälle, että voin jo lopettaa ja mennä valmistautumaan iltaa varten. 

- Olokaa ihimisiksi ja hauskaa iltaa.

Sylvi meni kiireisin askelin pihan poikki omalle puolelleen miettien talon emännän sanoja. Siiri-emäntä oli leppoisa nainen, mutta tiukan paikan tullen hän laittoi isännänkin kuriin. Siiriä ei kuitenkaan tarvinnut pelätä ja lapsetkin, joita oli kolme, emäntä oli kasvattanut toisia ihmisiä kunnioittaviksi lapsiksi. Emännän ansiota oli se, että tilalla vallitsi lämmin ja ystävällinen ilmapiiri. Sylvi arvosti suuresti emäntää ja otti hänen neuvoistaan oppia. Enkä niistä neuvoista olisi Sylville apua sairaanhoitajaksi opiskellessakin.

Sylvi peseytyi nopeasti ja laittoi hiuksensa nutturalle komeaksi kiekoksi. Meikkiä hän ei käyttänyt, sillä hänen silmänsä olivat jo luontaisesti tummat kuin yö. Kulmat ja pitkät tuuheat ripset olivat väriltään pikimustat, iho helmenvaalea. Posket punoittivat jo pelkästä jännityksestä. Sylvi puki ylleen yläosastaan vartalonmyötäisen vaaleapohjaisen kirkaskukkaisen mekon. Hän laittoi siroihin jalkoihinsa kevyet kangastossut. Pieni ripaus Eu de colognea korvan taakse. " Tämä tyttö oli valmis lähtemään ensitapaamiseen ja tansseihin". tuumi Sylvi puoliääneen iloisena. Kello kahdeksan Sylvi asteli pihan poikki portille, jossa Lasse olikin jo häntä odottamassa.

- Ollahanpa sitä kaunis ja pirtiän näköönen flikka. Kyllä tuallaasta kelepaa lähtiä näyttämähän.

- Kiitos kohteliaisuudesta. Olitko tänään töissä, kun olet niin ajoissa hakemassa minua?

- Olimma Vaasas viämäs tukkia satamahan kahtehen eri otteesehen. Entäs itte, mihinkä asti töis olit?

- Sain työt valmiiksi vähän ennen kuutta ja Siiri - emäntä vapautti sen jälkeen illan- ja pyhän viettoon minut.

- Ooksä tiatoonen minkälaanen yhtye Pukkilas on soittamas? Mä en oo huamannu kattua sitä. Esson baarin seinällä on aina olemas mainos, mutten oo siälä viikolla palioa käyny, enkä varsinkaan oo ehtiny niitä lukohon.

- En tiedä minäkään. Päivän työt menee niin myöhään, että en ole enää lähtenyt kävelemään illalla ulos. Eihän Lahden tilalta olisi ollut pitkä matka kävelläkkään Pukkilan lavan ilmoitustaulua katsomaan.

- No me nähärähän se sitten, kun oomma perillä.

Pukkilan tanssilava oli pohjanmaalla kuuluisa paikka hyvien tanssiorkesteriensa ansiosta. Tanssilava sijaitsi Kyrönjoella saaressa ja sinne pääsi ainostaan lautalla. Lassen ja Sylvin saapuessa perille heidän korviinsa kantautui Olavi Virran ääni, joka lauloi parhaillaan " Hopeista kuuta".Illasta oli tulossa orkesterin puolesta hyvin tanssittava  ja tunnelmallinen ilta. Niinpä nuorenparin lempi leiskahti siinä poskiposkea lähekkäin tanssittaessa täyteen kukkaansa.

Tämän viikonlopun jälkeen alkoi Lassen ja Sylvin seurustelu. He tapasivat säännöllisesti viikonloppuisin aina töittensä päätteeksi. 

Sylville oli vihjailtu kyläkaupassa, että laihialainen komean nuorukainen olisi kiinnostunut  hänestä tositarkoituksella ja oli luvannut tulla Sylviä tapaamaan. Sylvi ei kuitenkaan ottaisi sikaa säkissä, vaan odottaisi rauhassa ja katsoisi minkälainen nuorimies hänestä olisi kiinnostunut.

 -    Hei Sylvi! 

 -    Aili, mitä sinä täällä teet? Onko äidille sattunut jotain?

 -    Ei oo sattunu, mutta mä olin huolissani susta. Hangan Lassen Laihialta on kuultu sanovan, että se tullee pyytämähän sua tansseihin

 -    Ai! No, älä pelkää. Katson kyllä, ettei tämä Lasse minua syö. Joisitko kahvia? Tuvassa ei ole emäntä paikalla, mutta hän kyllä antaa meidän keittää kahvit ilman kysymättäkin.

Tytöt menivät yhteistuumin kahvin keittoon  ja rupattelivat aikansa niitä näitä.  Aili kysyi vielä lähtiessään, oliko Sylvi varmasti sitä mieltä, että halusi tavata tämän laihialaisen hurmurin. Sylvi oli miettinyt asian valmiiksi, mutta ei vastannut kysymykseen kuin hymähtäen. Hän tapaisi Lassen sitten, kun tämä tulisi tilalla käymään. Kyllä hän voisi tapaamisesta kieltäytyäkkin ja laittaa emännän sanomaan, että ei ollut tilalla.

Ailin lähdettyä Sylvi meni maitokeittiöön valmistautumaan iltalypsylle. Askareiden lomassa Sylvin ajatukset palasivat menneeseen. Hän oli ollut Pelastusarmeijan sotilas ennen piikatyötä. Pelastusarmeijassa ollessaan, hän oli opetellut puhumaan kirjakieleltä ja oli pyrkinyt sivistämään itseään muutenkin kuin Jumalan sanan kautta.Armeijassa työskentely ei kuitenkaan häntä elättänyt ja hän haki Lahden tilalle piiaksi. Sylvin ajatuksissa oli monesti vilahtanut haave sairaanhoitajan ammatista. Hänelle nousi mieleen uhmakas ajatus: ” Lähden opiskelemaan sitten, kun saan kerättyä rahaa opiskelua varten. Kurjuutta tässä elämässä riittää. Äitikin on joutunut koko ikänsä tekemään työtä rikkaille ja käy vieläkin nytkin kuusikymppisenä siivoamassa Inhan tehtaan patruunalle. Isä ei tehtaan palkoilla perhettä elätä ja palkka menee viinaan saman tien, kun hän sen saakin. Elättäminen on äidin harteilla. Sairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen minä voisin auttaa äitiä rahallisesti.” 

Aika oli mennyt eteenpäin nopeasti askareiden ja ajatusten lomassa. Sylville alkoi tulla kiire lypsää lehmät, joidenka utareet roikkuivat täysinäisinä huutaen lypsyä. Hänen lypsettävänään oli toistakymmentä lehmää ja navetan pienitä ikkunoista näkyi, että aurinko alkoi olla jo illan puolella. Hän avasi navetan ja maitohuoneen välisen oven. Tuttu lämmin lehmänlannan haju tulvi Sylvin nenään. Sylvi tervehti iloisesti lehmiä heläyttäen lehmien kuultavaksi kesäisen laulun, Karjalan kunnailla. Lehmät vastasivat Sylvin laulamiseen ammumalla.

Tapaaminen

Kesäkuinen perjantai-ilta alkoi hämärtää ja kello oli vähän vaille kahdeksan illalla, kun Lasse ajoi kuorma-auton kanssa Lahden tilan pihalle. Lassen ajokortin saanti varmistui viikossa. Ajonäytteen nimismiehelle annettuaan, hänelle oli myönnetty ajokortti saman tien. Lahden talon isäntä istui keinussa ja katseli hämmästyneenä tulijaa. Kuljettaja näytti hänestä poikaselta ja  ilmeisesti hän oli liikkeellä ilman ajokorttia. 

-   Ketäs nuorimies on tulos tapaamahan? Onko sulla tuan auton kulijeettamisehen korttia?

 -  Tuloopas monta kysymystä isännältä yhtä aikaa. Moon ajanu justihin kortin töis ja sain sen tänään nimismiäheltä ulos. Sahan Pehtoori sen mulle järijesti. Moon tulos tapaamahan sitä teirän komiaa piikalikkaa.

Lahden- isäntä miettii vähän aikaa ja tutkailee nuortamiestä tuima ilme naamallaan.

- Komia on, mutta annetahanko sitä Lasse sulle.

Isäntä oli tunnistanut pojan ja tiesi pojan olevan hulivilin maineessa.

-  Moon tullu sillä miälellä, notta mä otan sen likan ittelleni. Mä tarvitten akan ja mullon sellaanen tuntu, notta teillon siihen sopiva eherokas.

-  No, no, kysytähän nyt ensin Sylyvin mielipirettä. Mee tuasta vasemmalle taloon päätyhyn, niin sen kortteeri on siälä. Ookin sitten siivosti tai mä lennätän sun portista ulos niin, notta kolisoo.

Lasse meni talon päätyyn ja näki ikkunasta paistavan hennon valon. Hän koputti oveen ja Sylvi tuli  kamarinsa ovelle.

-  Terve talohon! Moon Hangan Lasse Laihialta. Mä kuuli, notta täss taloos on uus komia piika ja ajattelin tulla pyytämähän sua huamenna Pukkilahan tanssimahan.

-  Hei, Sylvi ojensi kätensä tervehdykseen. Kuulinkin kylältä, että olet tulossa.

-  Notta kirijakiältäkin oikeen puhut. Tairat olla joku paremman taloon kakara.

-  En ole, olen ihan tavallisen tehdastyöläisen tyttö Inhasta, Ähtäristä.

-  No, mitä sanot, lähäreksä mun kans tanssimahan?

Sylvi tuumi asiaa hetken aikaa ja huoneessa vallitsi syvän kysyvä hiljaisuus.

-  No, jos sitten lähtisin. Työt saan päätökseen seitsemältä illalla. Mihin aikaan tulet hakemaan?

-  Jos mä tuun kahareksalta tuahon portille, niin tuu siihen sitte. Onko sulla polokupyärä?

-  On polkupyörä ja ei tästä Pukkilaan ole pitkää matkaa. Pidempi matka sinulla on Laihialta Vähäänkyröön.

-  Sei haittaa, on sitä polijettu ennenkin. Nähärähän huamenna.

Lasse lähti ajamaan kohti Laihiaa itseensä tyytyväisenä. Itsevarmuus paistoi Lassen kasvoilta auton tummassa hytissä.

tarina jatkuu....

Osa 1/ 1

Lasse

Lasse poikkesi aamulla töihin mennessään kirkonkylän Esson baariin kuuntelemaan uudet kylän juorut. Huoltoasema sijaitsi Vaasaan vievän tie varressa, lähellä Lassen työpaikkaa Laihian sahaa. Huoltoasemalle oli perustettu amerikalaisen tyylinen baari. Suomessa huoltoasemien yhteydessä baareja oli vielä vähän, mutta ne yleistyivät kovaa vauhtia.

Lasse näki, että baarissa istui kahvilla muutama tuttu, Lassen kanssa samanikäisiä nuoriamiehiä. Lasse oli keväällä täyttänyt 18- vuotta. Kuppilan takimmaisessa pöydässä istuva Pentti huusi Lasselle tervehdyksen.

-         Hei Lasse! Ooksä kuullu, notta Vähäskyröös on Laharen tilalla uus komia piika?

-         En oo kuullu. Mikäfäriiset hiukset sillon?

-         Sanotahan sillä olevan mustan kiharan pitkän tukan ja ruskiat silimät. Mitäs sanot?

-         Soon sitten käytävä kattomas minkälaanen komistus talohon on tullu.

-         Meinaakko, notta soon sun? Sullon muutenkin naisia joka sormelle. Sä voisit pitää siitä näppis eros.

-         Mitä lyärähän vetua, notta mä sen ittelleni saan?

-         En mä sun kaas veroolle alakaa, häviän kuitenkin.

Lasse teki päätöksen, että illansuussa kävisi polkupyöräajelulla Vähässäkyrössä. Ajatus siitä piiasta tuntui kovin mukavalta.

Lasse kulki hiljaa kylän halki laihialaiselle sahalle, jossa hän oli ollut työssä kaikki kesät koulun päättymisen jälkeen. Vakinaiseksi hän pääsi, kun sai kansakoulun käytyä loppuun.

Koti oli työläisperheen koti. Niin kauan kun hän kotona asuisi, olisi hänen maksettava ruoasta ja asumisesta.

Päästyään sahan pihalle hän laittoi polkupyörän telineeseen toimiston seinän viereen.  

Sahan omistaja oli ulkona jo odottelemassa Lassea. Omistajaa kutsuttiin Pehtooriksi. Pehtori oli ajatellut tänään opettaa Lassea tukinajoon. Samalla poika saisi ajokortin, jos kylän nimismies sen hänelle sitten aikanaan myöntäisi. 

-         Lasse, tänään sä lähäret mun kans tukinajohon. Mennähän lähelle Vaasaa, Mustasaarehen mettähän hakohon puukuarmaa ja sitten viärähän se Vaasan satamahan. Mitäs sanot?

-         Mitäs mä. Iloonen oon, kun saan ruveta harioottelemahan sitä tukinajua. Ollahanko me kauan tänään reissus?

-         Kyllä meillä menöö myähään iltahan. Oliko sulla menua illalla?

-         No ei. Laharen Pena sanoo, notta Vähäskyröös on sen veljen tilalla komia piikaflikka. Sitä ajattelin mennä vakoolemahan. Täytyy ehtiä ennen, ennenkun muut viää sen multa.

-         Soot kovin varma, notta soon sun. Ooksä ajatellu, notta välttämättä se ei sua huali?

-         En oo, mutta mäenoo tottunu häviämähän. Soon mun ja kerkiän mä sitä käyrä kattomas jonain muunakin päivänä.  Ei mun tartte sinne ny mennä. Sähän voisikkin Pehtoori antaa mulle sitten tämän kuarma-auton lainaksi. Teköö komian vaikutuksen, kun meen sitä pyytämähän tansseihin oikeen auton kans.

-         No, kun ny ensin opit ajamahan. Kattotahan sitte.

-         Selevä. Musta tuloo sulle sellaanen kuski, nottei sun tarvitte mua hävetä.

-         Hmmm..

 - Taisin luvata liikoja, miettii Lasse, muahan on aina piretty nöösipoikana ja mitään saamattomana kakarana. Lasse muisti äidin häntä haukkuneen juuri muistamillaan sanoilla. Hänelle alkoi tulla todellinen tunne siitä, että hän ei oppisikaan ajamaan tukkia, että hän olisi juuri sellainen, kuin kotona oli sanottu.

- Ei ny mun on ryhyristäyryttävä ja otettava sellaanen asenne, notta mä seleviän siitä tulevasta tukinajon hariootuksesta. Kyllä mä saan sen ajokortinkin, Lasse palautti topakasti mielensä päivän tapahtumiin ja haasteisiin.