Tulin tähän kiriootusaatoksehen Olokan plokin innoottamana. Puhutahan eutanaasiasta ja siitä onko ittellä määräämisoikeus kualeman suhtehen. Ensinnäkin, silloon ihiminen on sen määränny itte, jos se teköö itsemurhan. Sellaanen ihiminen on mun miälestä äärimääsen vahava, sillä se päätös ei oo heleppo. Soon mun mielestä jollakin tavalla itsekeskeenen päätös. Mä perustelen tätä ajatusta:

Moon joutunu yhyren lesbon ihaalun kohteheksi tiätämättäni tyävuasien aikana. Kun mä sen sitten suarahan häneltä kuulin vuasien tyäkaveruuren jäläkehen, mä ilimootin itte olevani hetero ja tykkääväni miähistä. Sanoon, notta ystävyys loppuu siihen paikkahan. Me rakennettehin silloon tänne Cityn itääselle kukkulalle ja talo tuli valamihiksi. Oltihin pääsiääses sinä vuanna. Pääsiäänen meni ja meni viälä muutama viikko, kun sain tältä ihimiseltä puhelinsoiton, johona se toruu mua siitä notten ollu ilimoottanu sitä mihinkä mollahan muutettu ja sanonu yleensäkkään siitä notta moomma rakentamas. Arvata saatatta, notta mun pohojalaasuus puhkes kukkahan sillä hetkellä ja mä annoon tulla laitamyätääsesti kaikki sen mitä mä silloon ajattelin. Ei menny kauaa, kun tämä ihiminen oli ilimootti mullen, notta on lopettamas ittiänsä. Molin niin tottunu tyäs nuahon uhkauksihin, notta hyppyhyn en lähteny, vaan ilimootan tyttärelle ja käskin sen mennä kattomahan notta kaikki on hyvin. Elos tuntuu olevan viäläkin. 

Mä pohoriin tuata uhkausta pitkähän ja tulin uurelleensa siihen tuloksen mihin olin vuasia aikaasemmin tullu, notta ihiminen pystyy osoottamahan ittiänsä kohtahan sellaasta armottomuutta, joka johtaa siihen notta se ajatteloo ittetuhoosesti nottei jaksa ja on parempi muille kun kualoo pois. Molin muutama vuasi aikaasemmin kokenu läheesen tutun tekemän eutanaasian rekan alle ajamisen kautta. Soli ihiminen, joka kantoo mun taakkaa ja kannusti mua silloon, kun mulla meni huanosti.  Mä en vain tajunnu, notta sillon miäles samahan aikahan oman ittensä vapauttaminen maailman tuskasta.

Rehellisesti sanon nyt, notta mun miälestä on väärin toteuttaa eutanaasia. Muistakaa, notta tämon mun oma ajatus eutanaasiasta. Mun uskoni Kristuksehen kiältää sen ja moon sitä miältä, notta viimevaiheen koetukset on tarkootettu elettäväksi. Tämän perustelen tätä mun ajatusta viälä yhyrellä asialla:

Moli vuareosastolla tyäs. Molin sitä ennen avosairaahoiros ollu kuus vuatta ensin apuhoitajana ja sitten perushoitajana. Kohorannu siälä kuallehia ja eläviä ihimisiä tai kualemas olevia.                                                              Mä anoon vapaaehtoosesti vuareosastolle - sen valamistuttua - töihin.  Avopualella mua pirettihin liian innokkahana hoitajana ja passasin kuulemma liikaa vanhuksia. No, tua aika vuareosastolla merkitti myäs sitä, notta uuret tuulet otettihin käyttöhön. Hoitajista tuli "omahoitajia" ja niin mustakin.                                                                             Vuareosasto oli ollu kolomisen vuatta käytös, kun meille tuli potilas saattohoitohon. Arpa lankes mulle omahoitajuures. Ajattelin siitä seleviäväni hyvin, olihan se meirän pamppen tuttu juamakaveri. Päivät kuluki etehenpäin ja minä ja tua potilas sen mukana, kunnes tuli se hetki, notta sen päiviä oli enää vain vähän jäliellä. Morfiinia pistettihin aina vain kipujen takia enemmän ja miäs oli rauhaton morffiinin anosta hualimatta.  "Laula Helena laula Päivänsäde ja menninkäinen, jotta helpottais tuska", sanoo miäs. Minä lauloon ja aina yhtä innokkahasti tua miäs orotti mua vuarohon tyähön, koska koki jotain saavansa multa. Aina kun mulla oli ylimääräästä aika lupasin mennä sen huaneesehen. Yks päivä oli sellaanen, notta mulla vaisto sanoo jotakin mun ja sen miähen keskustelus muuttuvan. Menin huaneesehen ja yhtä äkkiä tua potilas kysyy silimiänsä avaamatta: " miten sun isäs eli viimeeset vuaret, seleviskö se siitä viinasta ja miten se koki kualeman?" Mun miäleni veti hiliaaseksi, kun en mä oikiaa laitaa voinu sille sanua suarahan. Hoitaja kun ei voi puhua uskon asioosta tyäaikana. Uskalsin sanua kuitenkin notta isä kuali uskos ja se vapautuu viinasta uskon kautta. Keskustelua jatkettihin ja miäs sanoo olevansa ateisti, hän ei ollu uskonu mihinkään. Lisäksi hän sanoo siinä vuatehella pelekäävänsä mihinkä hän kualeman kautta joutuu. Mitä siinä ateistille sanot, kun asiat on jäänny elinaikana sille  ittellensä selevittämättä. Uskalsin irtisanomisen uhallakin sanua vähän ja sonoon, notta hänen pitää ristiä käret ja kysyä sitä hilijaa miällessänsä Taivaanisältä mihinkä kualeman tiä johtaa. Miäs kysyy, notta meinaanko minä notta se auttaa ja mä siihen notta auttaa. En oo ihimisten tuamari ja itte uskon eutanasian ja ittemurhankin kohoralla " ryäväri armohon". Miäs kuali kun olin yäkkövapailla. Samoohin aikoohin osastolla oli saattohoiros vanha nainen, jolla oli kirkkaana miäles turva johon tukeutua ja hän risti kätensä ja nukahti ikiunehen kaunihisti ilman kiroolua ja saratuksia.

Näistä kokemuksista hualimatta moon eutanaasiaa ja ittemurhia vastahan. Ehkä siinon se jälielle jäävien suru ja syyllisyyrentuntehet, jopa jäliellejäävän sairastuminen henkisesti uskon kans painottamas tuata ajatusmaailmaa.

Uskon viälä niinkin, että Utriolla oli ajatuksena hyvä tarkootus. Nyt puhutahan niin palijon tuasta rahan säästämisestä ja vanhusten huanosta hoirosta. Olisko niin notta kannattaaskin puhua siihen tyylihin notta hoiretahan liian hyvin ja hoiron tasua pitää laskia. Olisko sillä käänteinen vaikutus, mene ja tiärä.