Tämän lähetin yhtehen lehtehen pohojanmaalle, mutta sitei oo julukaastu. Mulloli sellaanen tarve kirioottaa tämä juttu Seinäjoen alueen lehtehen, mutta soli varmahan liian pitkä ja ehkä liian koskettavakin. Tässä se nyt tuloo kuitenkin.

Kiriootus 15.1.2010

Minulla on pitkään ollut sisälläni kehotus kirjoittaa koulukiusaamisesta. Olen syntynyt Laihialla ja muuttanut sieltä vanhempieni kanssa Saloon reilu 40 vuotta sitten. En kaivannut takaisin pohjanmaalle koskaan nuorempana, koska minulle ei jäänyt sinne kavereita kouluajoilta. Olin koulukiusattu ja sain usein väärin perustein nahkaremmin solkipäästä selkäsaunan, kun naapurintytöt valehtelivat minun haukkuneen heidän vaatteitaan. Nöyrryttävää oli iltapimeässä lähteä pyytämään anteeksi sitä mihin itse ei ollut alun pitäen syyllinen. Olen varmasti lapsena suusanallisesti yrittänyt puolustautua kiusaajia vastaan, mutta siitä en muista oikein mitään. Oletan näin kuitenkin tapahtuneen, koska olen selviytynyt suorapuheisena ihmisenä 56 ikävuoteen asti. Koulukiusaamisen traumat olen onneksi osannut itse käsitellä puhumalla niistä avoimesti aikuisena, vaikka lapsena en niistä voinut edes siskoilleni puhua. Opettajat  näkivät kiusaamisen. Opettajien välinpitämättömyys on jälkeenpäin ihmetyttänyt. Kiusaaminen johti siihen, että olin koulun välitunneilla aika usein yksin. Joskus en uskaltanut mennä kouluun ollenkaan. Vetkuttelin koulumatkalla niin kauan, että uskalsin mennä takaisin kotiin tietäen, että lintsaamisesta saisin selkäsaunan. Kiusaaminen ja turhat selkäsaunat ovat kasvattanut luonnettani niin, että minusta on tullut jo varhaisessa vaiheessa ns. heikompien puolustaja.

Olen ammatiltani työterveyshoitaja- ensiapukouluttaja. Olen kouluttanut asuinkuntani ammattiopistoissa ja yrityksissä vuodesta 1993 terveyteen liittyviä oppiaineita ja siinä sivussa puhun aina kiusaamisesta. Ensiapuopetuksen olen jättänyt vanhimmalle lapselleni perinnöksi viime vuonna, mutta tuuraan hänen sairauslomiaan aina silloin tällöin. Näin pysyn ajan hermolla ja nykypäivän menossa mukana. Lisäksi koulutan työturvallisuuskorttikoulutusta ja niinpä vierailen edelleen usein paikallisessa ammattiopistossa kouluttamassa työturvaa.

Ammattiopisto oppimisympäristönä on yhtä lailla paikka, jossa esiintyy koulukiusaamista päivittäin. Tapa kiusata on usein siirtynyt ala-asteelta yläasteelle ja siitä se siirtyy oppilaiden mukana ammatillisiin kouluihin ja opistoihin. Kiusaaminen saattaa jatkua kouluajan ulkopuolella kotimatkalla tai viikonloppuna. Kiusaamisen muodot ovat moninaiset.Koulukiusaaminen saattaa siirtyä myös työpaikkakiusaamiseksi. Molemmat kiusaamismuodot ovat vakavia ja vaarallisia muotoja hallita ja manipuloida ympäristöään. Viimeisin tapaus, johon puutuin ammattiopistolla oli ennen joulua.

Miksi sitten lapsi, nuori tai aikuinen kiusaa? Isossa perheessä kasvaneena ja suuren suvun jäsenenä, ammatti-ihmisenä olen vakaasti sitä mieltä, että kiusaamisen eväät saadaan kotoa. Lasta tulee ohjata ja kasvattaa suuntaan, joka antaa terveet elämänarvot. Lapsi tarvitsee rajat ja rajojen kasvatus lähtee lapsen eri kehitysvaiheiden mukana eteenpäin vanhempien ohjauksessa. Nyt en tarkoita sitä, että rajoja kasvatetaan perheväkivallalla, ei. Siitäkin aiheesta voisin puhua vaikka koko päivän. Jokainen pienen lapsen isä ja äiti tietää, että lapselle tulee vaihe milloin kokeillaan puremista, tönitään ja tapellaan. Nuo asiat kuuluvat kehitykseen, mutta niiden kahinoitten keskellä pitäisi olla voimavaroja opastaa lasta, että pureminen ei ole sallittua tai tappelun pitää lopettaa ja anteeksikin voi pyytää. Kerrotaan lapselle mikä on oikein ja mikä väärin. Opetetaan lasta myös hyväksymään erilaisuutta. Maassamme elää erilaisen kulttuurin omaavia henkilöitä.

Oikean ja väärän erottaminen on monen lapsen ja nuoren ongelma. Olen päivittäin koulumaailmassa ja työyhteisössä nähnyt rajojen puutteiden tuovan ongelmia. Vielä ammattiopistoissakin olevat nuoret saattavat purra ja potkia toisiaan aivan silmittömästi. Lisäksi usein huomaa, että lapset, nuoret ja aikuisetkaan eivät hyväksy erilaisuutta. Viimeistään aikuisuuden kynnyksellä olevan nuoren on katsottava peiliin ja kysyttävä miksi hän kiusaa, ettei hänestä tulisi työpaikkakiusaajaa. Häntä tulee ohjata ja rohkaista avun hakemiseen omaan sisäiseen pahaan oloonsa, sillä siitähän on kysymys. Pahaolo on seurausta kiireisen rahaa ihannoivan maailman keskellä, vanhemmuuden ja sylin puutetta. Rahan kuvitellaan tuovan kouluissakin valtaa ja oikeutta kiusata. Niitä oikeuksiahan se ei tuo, se on harha joka tulisi kitkeä pois.Uskon, että kiusaajalla ei ole pohjimmiltaan häjy luonne, mutta hän kaipaa oikeaa ohjausta ja lempeää kuria. Lyöminen johtaa tilanteen pahenemiseen. 

Miksi sitten lapsi tai nuori alistuu kiusatuksi? Niin, se onkin kysymys mihin ei löydy yksiselitteistä vastausta. Tiedän kuitenkin omasta kokemuksestani ja ammattini näkökulmasta, että osaksi se johtuu siitä että lapsi, nuori tai aikuinenkin elää alistetussa maailmassa. Voi olla puute rahasta, ei ole varaa ostaa merkkivaatteita. Opiskelija tai koululainen on usein älykäs, mutta erottuu vaatteiden perusteella porukasta. Kotona voi olla kasvatusperiaatteena se, että kehotetaan lasta kääntämään ns. toinen poski. Alistutaan siihen että et voi puolustautua. On virhe mennä kertomaan kiusaamisesta vaikka opettajalle, siitä seuraa pahaa. Se on kielimistä. Ehkä voi olla tilanne, että lasta ei uskota kotona, kun hän kertoo kiusaamisesta. Ollaan välinpitämättömiä, vähätellään lapsen tai nuoren ongelmia.

Mielestäni lasta täytyy aina kuunnella, kun hänellä on jotain asiaa, keskustellaan ja nostetaan ”kissa” pöydälle. Vanhemmilla tulee olla rohkeutta yhdessä opettajien ja ammattihenkilöiden kanssa puuttua kiusaamiseen viittaaviin asioihin. Rohkaistaan myös opettajia tarttumaan kiusaamisen ongelmaan. Olen havainnut, että nyt siihen ei ole rohkeutta kuin harvalla opettajalla. Keskustellaan asioista avoimesti, otetaan asia esille rohkeasti kiusaamisen yhteydessä, ohjataan avun saantiin jne.

Ei lähdetä syyttelemään politiikkoja niin kuin viime aikoina on tehty. Ongelma ei ratkea sillä, että otetaan eduskunnan pöntössä kantaa ja pahoitellaan. Heillä on omat lapset kasvatettavana ja heidänkin tulee käyttäytyä aikuisen tavoin. Nykypäivän politiikka ei ole mollaamisen kautta vastuun kantamista. Katsokoon jokainen aikuinen, etteivät heidän lapsensa ota oppia vanhempiensa syyttävästä tavasta käyttäytyä aikuisena ja sitä kautta omaksu vääränlaista aikuisuuden mallia. Virheiden tunnustaminen opettaa lasta siihen, että on joskus hyvä huomata olleensa väärässä.

Ongelmat ovat jossain muualla kuin politiikassa. Politiikoilta voidaan pyytää rahaa ammattiosaamisen tueksi, niin voidaan palkata ammattikasvattajia lisää kouluihin. Siihen ollaan menossa, että ulkopuolisten on puututtava vanhemmuuden puuttuessa kasvatukseen ja lapsen rajojen löytämiseen.

Tuntuu siltä, että suurelta osin nykyaikuisilta puuttuu kyky antaa lapselle läheisyyttä ja kykyä sanoa lapselle, että ”rakastan sinua, kotiovet on aina sinulle avoimet”.Meidän vanhempien tehtävä huolehtia omista lapsista ennen rahan ja maallisen mammonan keräämistä. Jos lapsia on tehty, niin niistä on myös kasvatusvastuu. Jos ei jakseta kasvattaa, haetaan ajoissa apua ja tunnustetaan omat heikkoudet. Isovanhempien tehtävä taas on tukea omia lapsiaan lastenlastensa kasvatustehtävässä, se on osa isovanhemmuutta.

Kiusaamiseen johtavia ongelmia syntyy myös siitä, että yhä useampi liitto päätyy avioeroon ja lasta riepotellaan viikkotahtia välillä äidille ja välillä isälle. Lapsi annettaan pääsääntöisesti vaikka huonojen elämäntapojen omaavalle äidille, vaikka isällä olisi realistisesti parhaat mahdollisuudet luoda lapselle tasapainoisempi ympäristö.

Perustetaan uusioperheitä ja taas erotaan. Nykyajan henki on suvaitsemattomuus ja ongelmien sietokyvyn ja ratkaisemisen puute. Nykyisin on niin helppo painaa ovi perässään kiinni ajattelematta mitä ne omat lapset siitä ajattelee, pääasia on se että aikuisella on hyvä olla. Jokaisen aikuisen olisi syytä muistaa uusioperhettä perustaessaan, että sen tulevan kumppanin tulee myös hyväksyä olemassa olevat lapset. Lapsi on syytön kahden aikuisen väliseen ongelmaan. Näen lähes päivittäin niitä nuoria, jotka hakevat turvaa ja aikuista ihmistä joko naapurista tai sitten koulusta, vaikka heillä on olemassa koti ja vanhemmat tai sijaisvanhempi.

Herätkää aikuiset antamaan lapsillenne aikaa ja rakkautta, ei rahaa ja välinpitämättömyyttä. Älkää kääntäkö kasvatusvastuutanne politiikkojen harteille, se ei poista teidän vastuuta tehdyistä lapsista. Apua saa ja sitä ei ole vaikea edes nykypäivänä hakea. Lastensuojelusta saa aivan varmasti apua, kun sitä uskaltaa vain hakea. Terveet lapset ovat meidän aikuisten tulevaisuus.

Ennen joulua saatu kommentti 18 vuotiaalta levottomasti käyttäytyvältä nuorelta mieheltä: ” Ope , sinä rakastat meitä, kun sinä meitä pidät kurissa, etkö rakastakin?”. Hän sai siihen vastaukseksi, että pidän heistä omalla tavallani ja kannustan heitä ohjaamalla elämässä eteenpäin.