Moon erellises potsaukses kertonu, jotta nua Kuparilinnan lapset lähti "pois kotua". Oli päiväkoris olemisen toinen päivä. Pikku-Helena oli jääny itkemähän äireen perähän. No äireelle tiätenkin paha miäli ja siitä sitten puhuttihin puhelimes. Puhuttin seuraavana päivänä lisää, kun äiteetäkin itketti. Lasten äitee Kuparilinnaska alakoo kertomahan, notta päiväkorin täti unohti erellispäivänä kertua Pikku- Helenan olevan sialultaansa syvällisen tyypin. Pikkuunen oli pualiltapäivin itkiätihuruttanu ja sanonu, jotta on ikävä äitiä ja kun Prinssi- veliäkään ei näy missään.Päiväkorin täti oli yrittäny lohoruttaa ja sanua, jottei oo hätää, äitee tuloo hakohon iltapäivällä. Ei auttanu tärin höpinät, likka oli sanonu, jotton ikävä äitiä ja on hätä. Päiväkorin täti toisti ettei oon hättää. Pikku-Helena reippahan kuuluvasti; " kyllä on hätä!, Äiti on sanonu, jotta saa aina soittaa jos on jokin hätä ja mulla on hätä kun mä kerran itken!". Täti taas sanoo, jottei tarvitte soittaa. "No kyllä tarvittee soitta, kun mä itken, niin mulla on silloin hätä". Tilanne alakoo rauhoottumahan ja tärit oli nauranu Prinsessa-Helenan topakkaa pualustautumista härän keskellä. Voitta kuvitella 3.5 vuatiahan valakotukkaasen ja ruskiasilimääsen hennon piänen neirin tiukka ilime kasvoollansa kyynelehien viälä values kattovan ittiänne. Mitä siihen voi sanua, kun lapsella on hätä, kun se itköö. No kyllä se varmahan iloksi viälä kääntyy, kun eivät halua kuitenkaan päiväkorista kotia lähtiä, siälon kaveria.

Miten sitten meirän eskarilaas prinssi päriää. Hänellä pyyhkii hyvin, niin hyvin notton pitäny valikoora housut ja kattua jotton tukka viimeesen päälle suaras tai kampauksella. Siälä eskaris on piäni tyttö johonka tua meirän Prinssi on jo tutustunu aikaasemmin käyressänsä seurakunnan kerhos ja Prinssi on sitä pualustanu, kun flikkaa on joku kiusannu. Tua piäni neiti oli ilimoottanu prinssille, notta soon sen paras ystävä. Siitäkö meidän piänen eskarilaasen syrän muliahti ympäri ja  prinssi oli kotua varannu taskunpohojalle orvokin äiteensä kukkapenkistä antaaksensa sen tualle tytölle. Periantaina eskarilaanen oli ottanu kukkanyytyn taskusta ja pettynehenä torennu se olovan niin ryppyysen, ettei sitä voi parhaalle kaverillensakkaan antaa. Maanantaina olis päivä uus. Nyt en osaa sanua onko äiteensä kukkapenkistä otettu kaks orvokkia yställe lahajaksi, mutta jos saan seleville onko niin -  kiriootan kyllä.

Ihanaa on tua lapsien aitous ja viattomuus tuntehien velloes. Ei ne jemmaa niitä takataskuhun vaan kertoo miltä tuntuu.