Elämä on mennyt yhtä haipakkaa ja niiltä kiireiltä en ole ehtinyt kirjoituspuuhiin. Lastenlasten hoito ja Jääkiekkoilijan elämään tulleet muutokset vaativat osansa munkin ajasta. Jos nyt sitten taas alakaas kirjoittamahan teille mitä mulle kuuluu ja minkälaasta se meno on täällä entisen Litle cityn korkian mäen laella, arjes.

Kerroon jo, jotta tua meidän keskimmäänen vihitiin avioliiton satamahan 22.10.11. Nuaret oli kaasojen ja bestmännien kans järjestänehet hianot häät. Ohojelma oli hyvin suunniiteltu ja se juannettihin kaikin tavoon hianosti. Sali oli koristeltu niin komiasti.                                                                                                                                                                                     Suhteellisen piänes porukas sitä juhulittihin, kun molemmilla osapualilla oli sisarusjoukko ja lähisukulaasjoukko sen veran suuri jottei juhulatilahan mahtunu kun murto-osa porukasta. Moni jäi ulukopualelle, kun piti valita ne tärkiämmät osallistujat. Moltihin meirän raksaopettajan kans niitä yksiä tärkiöötä.

Meirän raksaopettaja piti kauhiana asiana sen, jottei meidän laillistettu miniä pitäny omaa sukunimiä, kun soli sen miälestä niin kaunis nimi meirän nimehen verrattuna. Moon ylypiä siitä, jotta miniä otti miähensä nimen omaksensa. Soon muutenkin niin realisti ja sillon nua hyvät vanhat arvot omas elämäs,jotta niillä pitääs päriätä elämäs niinkun soon jo osoottanu päriäävänsäkin. 

Jääkiakkoolija yllätti sellaasella tanssiesityksellä, notta oksat pois. Ei se yksin tanssinu vaan morsiamen kans. Noli käyny harioottelemas oikeen johonakin tanssinopettajan tyänä. Mulle sanottihin hariootusiltoona  aina , jotta menövät hääjäriestelyyhin ja tarvittaas lastenhoitajaa. Kyllä molin väsynyt niistä valamisteluusta, mutta kannatti väsyäkkin.

Valokuvaaja oli ottanu häistä 1500 kuvaa ja sillon vähän vaikiaa ny, menöö aikaa kun se karsii siältä parhaat päältä julukisuutehen.

No, noon ny ohi.

On mulla muutakin kerrottavaa. Meirän Mittamiäs on rakastunu ja muuttanu yhtehen asumahan sellaasen Mittainsinöörinaisen kans. Mullon tulos toinen mukava ja tavallinen miniä. Soon tua Mittamiähen avopualiso Amerikoos parhaallansa sukuloomas ja Mittamiähen syrän ikävööttöö. No Mittanainen tuloo viikonloppuna kotia. 

Eli mullon Kampaajatar miniä ja Maanmittausinsinööri miniä. Kyllä moon tyytyväänen myäs mun vävyhyn, soon alakanu kouluuttautumahan hevoosen kengittäjäksi. Mä annakin sille nimen Hevoskengittäjä. Soon myäs saanu amerikkalaaselta opettajalta kehootuksen lähtiä ulukomaalle kouluttautumahan, kun sillon kengitys selvästi veris. Niinpä se aikoo lähtiä.

Mitä sitten muuta. Miäs jakoo perinnön siskoonsa kans ja meille tuli se vaikiampi osa eli 1968 rakennettu täystiilitalo, jota miäs ny sitten myy. Mökki menetettihin paremmille ihimisille. Saaritontin miäs osti ja sille ruvetahan rakentamahan parin vuaren sisällä jos Herra sua. Paikka on Korppoon saaristoa nimeltä Hyppes. Miäs ilimeesesti lasten kans kattoo, jotta se soveltuu mun kintuulle, kun soon niin tasaasta kalliota ja soon rauhallinen paikka. Johonakin lähistöllä on sellaanen laguunikin joka soveltuu lasten uimapaikaksi. Siälon hiakkaranta ja runsahasti syksyysin meruusoja, jokka kertoo notta vesi on puhurasta. Veden läpi näköö pohojahan monta metriä.Mä en oo siälä käyny,kuvia oon nähäny, mutta tiärän jotta parhaas taukses istutahan lossijonos 3-4 tuntia. Veneellä menöö sinne tunnis. Mikäs siinä, kutimet mukahan ja sukkia tuloo jonos orotelles niin notta.

Näin. Mä jatkan taas kun mulle tuloo inspiraatio. Nyt ei tämän piremmälle asioota setvitä.