Katselin yle ykköseltä Rauli Mollbergistä tehtyä dokumenttia. Kuuluisa kirjailija, elokuvatuottaja ja näyttelijä.Mies jolla oli oma ilmeisen vahva pimeä puoli. Tähän blogikirjoitukseen minut viritti Mollbergin tyttären lausunto isästä; " Hän oli todella, todella hyvä isä". Sen jälkeen tytär kertoi isällään olleen myös sen puolen, joka oli sairas , ilkeä ja mielivaltainenkin . Tuon pimeän puolen hän kohdisti myös lapsiin.

Isälläni oli nämä puolet ja oletan hänen sairastaneen kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Pahuus korostui aina viinapäissä ollessa. Isä alkoholisoitui ja vajosi alkoholin kanssa pikkupirujen asteelle. Lyönnit kohdistui niin lapsiin kuin äitiinkin. Äitini ei päässyt koskaan lyöntien väliin ja olisiko se sitten ollut viisastakaan, sillä olisimme saattaneet jäädä äidistä orvoiksi. Tuota pahuutta jatkui meidän lasten aikuisikään asti. Pikkupirujen näkeminen alkoi isää pelottaa ja lopuksi hän anoi äitiä polvistumaan vuoteen viereen ja pyysi äitiä siunaamaan hänet niin, että Jeesus vapauttaisi isän viinan kirosta. Aluksi äiti kieltäytyi sinaamasta, koska hän ei uskonut puolisonsa tahtotilaan.Äiti oli niin usein pettynyt isän lupauksiin. Hän kuitenkin uskovana äitinä, puolisona jaksoi kantaa perhettään esirukouksin. Tuon isän pyynnön johdosta äiti pyysi papin kotiin rukoilemaan isälle alkoholista vapautusta. Papin rukous ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja isä sinnikkäästi jatkoi anoen äidiltä rukousapua alkosta vapautukseen. Lopuksi äiti taipui ja he polvistuivat vahvassa humalassa olevan puolisonsa kanssa sängyn viereen. Isä kertoi tuosta hetkestä minulle ja sanoi, että kuuma virta lävisti hänen kehonsa joka solun. Tuo rukoushetki johti siihen, että isän alkoholitila väistyi ja raittius jäi pysyväksi. Äiti kertoi, että rukoushetkellä hänen uskonsa oli todella heikko ja hän ajatteli ettei Herra PyhänHenkensä kautta voi häntä tuossa tilassa käyttää. Näin kävi toteen se, kun Raamatussa kerrotaan, että PyhäHenki käyttää meitä silloinkin, kun uskomme on heikko. Isä sai 15 raitista vuotta tuon rukoushetken jälkeen.

Minulle tuo edellä mainittu isä oli lapsesta lähtien ilmeisen rakas, kun äitini kertoi minun seuraavan häntä kuin varjo pienestä pitäen. En muista lapsuudestani oikein mitään muuta pahaa kuin se, että sain selkääni muutamasta sellaisesta kerrasta, joista en olisi ansainnut selkäsaunaa. Sain toki usein muiden lasten lailla selkäsaunoja ja pahoinpitelyä osakseni, mutta ilmeinen rakkaus isään on peittänyt ne jäljet. Nuorena naisena olen alkanut laittamaan hänelle vastaan ja olimme napit vastakkain aika usein. Silti autoin äitiä ja isää minkä osasin ja voin auttaa. Kiitoksena tuosta auttamisesta olin usein huora ja lumppu, sanat sinkoilivat aina sen jälkeen, kun olin kieltäytynyt hakemasta viinaa tai kaljaa. Viimeisen kerran kotona asuessani otin selkäsaunan meikkaamisesta ja sanan säilä isän suusta iski tuon selkäsaunan saatteeksi. Olin tuolloin 15 vuotias ja meillä oli silloin vieraana tätini miehensä kanssa. Selkäsauna annettiin nöyryytyksen kautta vieraiden läsnä ollessa. Tätini tuli viereeni sen tapahtuman päätteeksi ja kuiskasi korvaani, että se olis sitten viimeinen selkäsauna. Tuota neuvoa noudatin ja muutin pois kotoa pahoinpitelun uhkan alta 17 vuotiaana. Perheväkivalta kotona jatkui ja nyt useimmin nuorimpiin sisaruksiini kohdistuen.

Edelleen sanan säilä iski silloin, kun vanhemman sisareni kanssa ajoimme hakemaan isää maakunnasta useita satoja kilometrejä isän ratkettua matkoillaan juomaan. Siskoni omisti rekkakortin ja hän toi kotiin kuorma-autot. Minun tehtäväni oli tuoda juovuksissa oleva isäni henkilöauton kyydissä kotiin. Usein kuului vierestä käsky, että minun olisi pysähdyttävä Alkoon aina, kun sellainen oli matkan varrella. Kieltäydyin aina ja uhkasin jättää hänet tien varteen, josta hän voisi liftata kotiin. Ajomatkan päätteeksi kuului nuo kuuluisat sanat; huora ja lumppu muine saatteineen. Kun juoppoputki oli ohi, niin hän tuli nöyränä miehenä pyytämään töihin takaisin, jos äitini ei sitä vielä ollut ehtinyt tehdä. 

 Rajansa kaikella ja hakeuduin työhön sairaalamaailmaan ja siltä tieltä jäin myös eläkkeelle. Hoidin myös syöpäsairaan isäni äitini ja sisarusteni kanssa niin , että hän sai kuolla kotiin. Isä pyysi , että hoitaisin hänet kotiin viimeisen Tyks-reissun jälkeen. Tuota hoitoa kesti 2 vuotta. Ehkä tuo aika auttoi isääni saamaan minusta käsityksen lapsena, kun sanoi kerran äidille hoitotoimenpiteen yhteydessä ettei olisi uskonut, että minä ruipelo - mitään sanomaton tyttö - josta ei koskaan pitänyt mitään tulla hoitaisin hänet ja auttaisin äitiäni selvitymään liikeasioissa. Tein vielä viimeiset varastojen tyhjennysmatkat ollessani itse terveyskeskuksessa kolmivuorotyössä. Tein myös varastotöitä mieheni kanssa silloin, kun isä vielä jaksoi käydä tukkukauppaa ja kankaat piti saada nippuihin. Ansaitut vapaapäivät väänsimme mieheni kanssa pakkasta pienempiä määriä nippuihin. Näin autoimme äitiä selviytymään myyntityöstä. Sain myös vastalahjaksi rahaa puutteeseen ja lastenhoitoapua iltavuorojen ajaksi. 

Isä nukkui pois uskossa Jeesukseen kotona 22.4.1996 äidin, osan sisarusteni ja minun ollessa paikalla. uskoin tuolloin, että isä olisi saanut selvitettyä asiansa myös muiden lastensa kanssa. Niin ei ole tainnut käydä, koska tiedän osalla sisaruksillani olevan niin syviä haavoja, ettei niitä ole voinut unohtaa. 

Kirjoitan tähän lopuksi saamani unen ( näen niitä yleensä aamuyöstä noin klo 4 ja ne yleensä kertovat jotain tulevasta), joilla on merkitystä itselleni tai viestiä johonkin asiaan liittyen.

Tästä unitilasta on aikaa nyt noin kaksi viikkoa ja se painaa mieltäni niin kirjaan sen tulkintoineen tänne.

UNI: Olimme Karollinan kanssa salissa erään Kirsin ja hänen tyttärensä kanssa. Tuossa salissa asui rauha ja salissa penkkirivit olivat täynnä hiljaisia miehiä (enemmistö) ja naisia. Salissa kuului ääni, joka kehoitti Kirsin tyttären ja tämän isän antavan anteeksi  toisilleen ja he halasivat sovinnon merkiksi. Salin täytti hetkellinen ilo ja riemu. Sitten ääni kertoi, ettei muita asioita sillä kertaa ollut . Sali tyhjeni ja ensin lähti ne jo kuolleet henkilöt,jotka istuivat penkkiriveillä. Huomasin isän tulevan ja ohittavan meidät. Huusin isälle " isä, mitä kuuluu?" Hänen katseensa oli surullinen, mutta kertoi kuitenkin kuuluvan hyvää. Hänellä oli yllä kauniin ruskea ruutupaita ja hyvin istuvat ruskeat farkut. Hän oli laihtunut todella paljon ja oli kropaltaankin sopusoinnussa itsensa kanssa. Hän lähti nousemaan rappusia ylös ja sanoin Karoliinalle, että meidän on myös lähdettävä autolle. Tullessamme ulos , isä seisoi lastauslaiturilla ulkona ja kysyin häneltä lähteekö hän meidän kanssa kotiin. Hän sanoi ettei lähde. Katse oli edelleen surullinen , mutta hänessä asui rauha. Heräsin itkien ja ihmetellen, kunnes minulle tuli selvästi sellainen olo, että isä kaipaa meiltä lapsilta anteeksi antoa. Itse olen selvittänyt asiani isän kanssa, mjutta välillä tulee esille myös niitä asioita, jotka pitäisi unohtaa ja antaa anteeksi, että oma taivasmatkani olisi armoitettu.

Omat lapseni ovat  muistoissaan sinut pappansa kanssa, joten Karoliinan oli kanssani tuossa unessa, että toteutuisi sana kahdesta paikalla olijasta.

Anteeksi antakaa ja anteeksi saakaa. Suurin lahja on rakkauden lahja ja sitä kautta anteeksi antaminen.

Hyvää alkanutta kevättä kaikille. Palaan korjaamaan kirjoitusvirheet myöhemmin