keskiviikko, 5. elokuu 2015

Pakolaisvirta

Seurasin aamulla TV 1 aamu TV:tä, jossa käsiteltiin pakolaistulvaa Eurooppaan. Aiheesta on käyty keskustelua ja uppoavista veneistä, pelastetuista ihmisistä on uutisoitu monen foorumin kautta. Uskon kyllä, että kontissa oleminen on ahdistavaa, mutta se on myös tietoisesti haettu matkustusmuoto paremman elämän toivossa. Siihen matkustusmuotoon on kerätty sievoinen summa valuuttaa, että saadaan ostettua lippu arvaamattomaan matkaan.

Surukseni olen huomioinut, että sota-aleilta pyrkivien joukossa on paljon nuoria aikuisia miehiä. Uutisointi herättää ajatuksia ja kysymyksiä. Missä ovat sodan jalkoihin jäävät naiset ja lapset ? Mistä löytyivät rahat oman paikan ostamiseen mahdollisesti uppovasta aluksesta? Onko oikein paeta oman kansan aloittamaa sotaa, vai olisiko syytä kantaa vastuu oman maan tulevaisuudesta ja jäädä taistelemaan rauhan saavuttamisen puolesta niihin riveihin, jotka rauhaa maalle haluavat? Onko naiset ja lapset niitä, jotka tulevaisuudessa ovat näiden sotaisten maiden taistelijoita? Ketkä pakolaisista ovat oikeasti niitä, jotka tarvitsevat turvapaikkaa? Onko oikein tuoda pakolaisia vieraaseen kulttuuriin ? Olisiko parempi vaihtoehto auttaa heitä omassa maassa?

En poikotoi auttamista, mutta mietin miten esimerkiksi Suomen valtio hoitaa mahdollisen selvitystyön siitä ketkä ovat turvapaikan hakijoina oikeutettuja siihen, että maamme ottaa heidät vastaan. Meillä on supistettu henkilökuntaa poliisista ja heidän määränsä ei tahdo riittää nytkään jo olemassa olevien rikoksien ja tutkimuspyyntöjen selvittämiseen. Näiden maahan pyrkivien taustojen selvittäminen on poliisin arkista joka päiväistä työtä.

Kuinka minulla on sellainen tunne oman maani kansalaisista, että he taistelisivat oman itsenäisyytensä ja rauhan puolesta omassa maassa omiaan puolustaen. Tulee kyllä mieleen historiasta myös aika, jolloin suomalaismiehet lähtivät paremman elannon toivossa Amerikkaan. Siellä joko menestyttiin tai ei menestytty. Oman sukuni taustasta tiedän, että George Hanka oli viimeisen tiedon mukaan nähty " juovuksissa kuin sika" . Perhettään hän ei koskaan hakenut Amerikkaan, vaan se lupaus jäi "paremmassa elämässä" täyttämättä.

Nämä ovat omia ajatuksiani ja minulla on omanlaisensa ajatukset oikein toteutetusta pakolaispolitiikasta

perjantai, 21. joulukuu 2012

Mistä saisin kopsattua ilmaisen blogipohjan?

Huomasin, että tältä blogiltani on sivupohjat veks. Ole yrittänyt hakea uusia, mutta en ole onnistunut niitä liittämään sivuilleni. Olen hämmennyksen vallassablush

perjantai, 7. joulukuu 2012

Vilukissiltä saatua postia 23.12.2012

Selasin kirjoituksia pitkästä aikaa ja löysin Vilukissin lähettämän postin ajalta 23.12.2011. Totesin, että oon ollu kauan pois ja tämä blogikommentti sykähdytti sanomallaan;

On se Sinullekin annettu

tehtävä
jouluna ja joulun jälkeen:
iloksi Sinutkin
on tarkoitettu
iloa viemään
valoa pimeään
hymyä
hyvää sanaa.
Kukaan ei niin köyhä
ettei jaettavaksi
ystävällisyyden lahjaa
kukaan ei niin rikas
ettei sitä tarvitsisi.
Ilo annettu jaettavaksi
valo vietäväksi eteenpäin.

Hyvää Joulua
ihmiset-
Iloa
Valoa
Rauhaa.


Kiitos Vilukissi kohta vuosi sitten kirjoitetusta runosta tai joulutoivotuksesta;o)

sunnuntai, 12. helmikuu 2012

Sylvin ja Lassen avioliittoaikeet

2. luku

Lasse viihtyi hyvin tukkirekankuljettajana. Työ oli ruumiillisesti raskasta, mutta hän piti oman kehon kurittamisesta ruumiillisella työllä. Ainoana työn varjopuolena Lassen mielestä oli pitkät työpäivät. Päivät venyivät iltamyöhään ja hänellä ei jäänyt aikaa tavata Sylviä keskellä viikkoa.Tapaamiset jäivät viikonlopun tapaamisiksi.    

Nuoret eivät olleet malttaneet viettää viikonlopun tapaamisia pelkästään tanssin merkissä. Pohjanmaan pelloilla oli heinälato toisensa jälkeen. Niin myös Lahden maatilan pelloilla oli sopivia levähdyspaikkoja, joissa Sylvi ja Lasse usein tanssien päättyessä viettivät aikaansa aamutunneille asti. Sylvi ei ollut uskaltanut päästää Lassea omaan kamariinsa yökylään ja ladot tarjosivat lämpiminä kesäöinä oivan suojan nuorelleparille. Rakkaus ja yhdessäolo johti Sylvin raskauteen. Sylvi oli huomannut kuukautistensa jäävän pois heinä-elokuun vaihteessa. Häntä oli alkanut etoa kaikenlaiset hajut. Rinnatkin olivat Sylvin mielestä suurentuneet ja arat. Kuukautiset Sylvillä tulivat yleensä säännöllisesti lähes kellon lyömällä kuukauden toisen ja neljännen päivän välillä. Lisäksi viimeisellä kerralla Lassen kanssa ollessa, hän oli pelännyt raskaaksi tulon ajankohdan olleen juuri sillä kertaa. Askareittensa lomassa hän teki päätöksen kertoa raskausepäilystä Lasselle seuraavan viikonlopun aikana.

Viikonloppu tuli ja he olivat sopineet tansseihin menosta Pukkilan lavalle. Vielä oli muutamat tanssi-illat Pukkilassa, kunnes syksy sulkisi tanssilavan ovet ja lautta nostettaisiin talviteloilleen.                                              

Lasse oli tapansa mukaan  odottelemassa Sylviä Lahden maatalon portinpielessä.

Sylvillä oli jännityksen kupla vatsanpohjassa, kun hän ajatteli tulevaa iltaa. Hän katseli portille kulkiessaan Lassen ilmeitä samalla tehden arviota siitä olisiko tänään se päivä, jolloin olisi hyvä kertoa vauvan tulosta Lasselle. Hän oli havainnut Lassen olevan aina välillä kiivas luonteeltaan ja hänen mieltään askarrutti se, miten Lasse asiaan suhtautuisi. Hän päättikin kertoa raskaudesta vasta kotiintulomatkalla, sillä hän ei halunnut pilata tanssimisen tuomaa riemua ja hyvänolon tunnetta vauvauutisilla. Tanssien pyörteessä Sylvi unohti koko raskausasian ja vasta illan vaihtuessa aamupuolelle yötä, asia alkoi painaa uudelleen Sylvin mieltä.


Tanssit päättyivät,  Sylvi ja Lasse lähtivät Lahden maatilaa kohti. Sylvi ei ollut tanssien loppupuolella oikein  oma itsensä ja Lasse oli huomannut Sylvin iloisuuden vaihtuneen vaitonaisuudeksi.

-      Kuikas soot niin hilijaanen? Sä muutuut tanssien loppupualella niin hilijaaseksi.

-      Lasse, minulla on sinulle asiaa, sanoi Sylvi sydän pamppaillen jännityksestä.

-      Niin, mitäs pahaa moon teheny?

-      Kuukautiset ovat myöhässä. En ole käynyt vielä lääkärissä, mutta olen varma asiasta, että olen raskaana.

-      Tulooko musta isä, sitäkö sä tarkootat?

-       No sitä.

-      Sitten meirän on mentävä kihiloohin heti ja meirät pitää vihkiä. Ooksä samaa miältä?

-      Kai se niin on sitten tehtävä, kun vauvakin on tulossa.

-      Mennähän ostamahan kihilat ens viikonloppuna Vaasasta. Mun täytyy pyytää Pehtoorilta förskottia, notta voirahan ne sormukset ostaa.

-      Mennään vaan - jos saan lauantain vapaaksi. Mitenkähän tilalliset ymmärtää tämän meidän tilanteen, jännittää kertoa niille – jos ei kerrottaisi syytä kihlaukseen vielä.

-      Mä puhun sille Laharen isännälle, kyllä se ymmärtää.

-      Niin, mutta kun en haluaisi niiden saavan tietää vielä koko raskausasiasta.

-     Joskus ne kumminkin sen saa tiätää. Ei se salaasuureksi jää. Naimisihin meirän on mentävä heti, jottei kylän juaruakat saa vettä myllyhyn. 

-      No ei. Kai se on heille kerrottava, että voidaan lähteä sormuksia ostamaan.

Lasse jätti Sylvin portinpieleen ja jatkoi sitten polkupyörällä matkaa Laihialle. Yössä tuntui jo kohta alkava syksy, loppukesän viileä henkäys ja ilman kevyt kosteus. Ilma rauhoitti Lassen mieltä ja varmuus avioliitosta vahvistui entisestään. Lasse tunsi olevansa varma tunteistaan Sylvin ja perheen perustamisen suhteen.   

 


tiistai, 31. tammikuu 2012

Miettimis ja selvittämistauko

 Mun pitää selevittää seuraavan osan kohoralta sellaanen asia oliko äiree raskahana vai ei. Kun löyrän taas sen raskauskiakon, niin mä katton. Meillä Tuuliksen kans asia on miäles ollakko vai eikö olla. Äitee sanoo tuulikselle jottei ollu. Sen mä tiärän, notta vihille ne meni nopiaa. Sillei oo periaattees mitään merkitystä, mutta kun ajattelin kirioottaa ny todenmukaasesti tämän kiriootuksen, niin varmistelen.