Tänään oli taas yks niitä päiviä, kun mun ei olis tarvinnu herätä ollenkaan. Molin jo hetti aamusta jollakin tavalla nuriperoosesti liikkehellä.

Herätes kattelin paremman pualiskani kans televisiosta luanto-ohojelmaa. Sen päätyttyä nousin ylös jotenkin suunnattoman ärtynehenä keittämähän kahavia. Ärtymys oli aivan jotenkin yllättäny mun miälialan, siihen ei ollu mitään olennaasta syytä. No latasin kahavikeittimen ja laitoon sen päälle. Menin korinhoitohuaneesehen ja aloon laittamahan pyykkiä kuivamahan.  Keittiöhön oli käppäälly mun puoliso ja kuulin sen kysyvän multa, jotta mitä mä nyt oikeen touhuan. Se alkoo siunaalemahan notta keittiös oli katastrooffi. Samas mä muistin laittaneheni kahavikeittimen pannuosan illalla tiskikoneesehen ja en muistanu sitä laittaa paikoollensa. Kahavikeitin ruksutti valamihin kahavin ensin pöyrälle ja sitten laattialle. Voi kun mua otti päähän ja aloon sitten miähen säestyksellä kuivaamahan paikkoja ja laittamahan uutta kahavia. No arvaatta varmahan, notta kun on peheva erellä noustu sängyystä, niin ei siinä kahta sanaa miäheltä tarvittu. Sain sellaasen kilarin, notta miäs häipyy vähin äänin makuuhuaneesehen hakohon aamutakinsa ja lähti hakohon paikallisen sanoman postilaatikosta. Istuu sitten lukemahan kaikes hiljaasuures lehtiä pöyrän äärehen. Mä tuftasin sen kahavinlaiton kans viälä ja sain kaikki siihen kuntohon kun pitää, olin painamas kahavikeittimen nappulaa alas. Jostakin kumman syystä mun käsi lipsahti sen verran korkialle, notta huitaasin poroastiaa niin notta pualet kahavista lensi ulos suaratinpussista. Mä äriääsin notta nyt mun kahavikeitto loppuu tähän. Miäs luki hilijaa lehtiä, eikä ollu kuutenaansa. Laitoon lisää pööniä pussihin ja sain kun sainkin kahavia aikaaseksi.

Päivä meni suhteellisen kunnialla iltapäivähän asti. Lapset- Kuparilinnaska ja Mittamiäs-  kävi lastensa kans, jääkiakkoolija soitti Konneverdeltä, jonne hän oli perheensä kans lähteny perjantaina. Iltapäivällä miäs alakoo voimahan pahoon ja sen syrän hakkas kun lampaan saparo. Tyttären kans teimmä arvion, notta silloli tupakanviarootusoirehia. Soon ollu sillä lääkityksellä ja on joutunu vähentämähän sitä kun se ei sopinu sille. Kehootimma menöhön pitkäkseensä ja otin verenpainehet parihin kertahan. Totesin, notta niillä arvoolla ei viälä kannattanu tuanne lasareettihinkaan lähtiä. Siinä määrin miäs oli huanovointininen, että soviimma siitä, notta mä viän kynttilän sekin isän hauralle, kun lapset lähtöö pesueensa kans kotia. 

Hautausmaalla käynti oli episoori sinänsä. Otin kaks kynttilää mukahan ja sytyttimen, kun en tulitikkuja löytäny. Olisin löytäny, jos olisin kunnolla viittiny hakia, luatin siihen sytyttimehen kun soli pelannu niin hyvin. Ajattelin hakia kioskilta viälä yhyren kynttilän mukahan siskoon hauralle.

Ajoon sen mun vuakraamani kioskin oven taa ja totesin notta avaamet ei ollukkaan mun taskus vaikkolin niin varmasti ne sinne laittanu. No lähärin kuitenkin miähen isän hautapaikkaa kohti entisen naapurikunnan hautuumaalle. Mulloli ajosuunnitelma niin, notta siältä hautuumaalta sitten ampaasen meirän omaasien hatuumaalle. Kävelin yhyren kepin varas apen hauran viärehen ja aloon sytyttää kynttilää. Sytytin antoo valakiaa ja samantiän tuuli puhalsi sen sammuksihin. Liäkki piäneni ja lopulta mä aliistuun siihen notta pyysin ohikulukevalta ystävälliseltä naiselta tulitikkuja lainaksi. Suunsoitaja kun oon niin pyyntö meni näin: " Hei, olisiko sulla antaa tulitikkuja lainaksi. Mulla on tämä sytytin ja se ei suostu yhteistyöhön, lisäksi appeni ei koskaan ole pitänyt minusta niin tekee nyt minulle jäynää:" Naista nauratti ja antoi tikut taskustaan. Tais hän nauraa vielä mennessään alas mäkiä. Sitä ennen olin käyny miähen sukulaasen viereesellä hauralla kynttilän kans, mutta meinas käyrä niin notta melekeen sammutin senkin kynttilän. Hauras lepää apen sisko miähensä kans. Olivat kimpas keskenään. Oli halloweenitunnelmaa pimiällä hautuu maalla. 

Saavuun sitten omien vanhempieni hautuumaalle ja miätin miälessäni notta josko nyt se sytytin pelaas. Niin oli kaasu sytyttimestä loppu, notta ei liäkin liäkkiä enää tullu. Kattelin hautuumaan nurmikkolle, josko siältä joku tulitikunjämä löytyys ja löytyyhän siältä. Hauralla paloo meirän likkojen sytyttämä kynttilä. Avasin kannen ja en polttanu sormiani. Löytämäni tikunpätkä syttyy palamahan ja kun oli sitä ottamas pois kynttilänjuuresta se putos kynttilän sisälle. Kyllä otti päähän. Kattelin uuren pätkän ja sain sen syttymän- tuuli puhalsi sen sytyksissä olevan kynttilän sammuksihin. Nöyrästi kävelin siskoonmiähen hauralle tulivarkaasihin. Meinas käyrä niinkun jo sille sammunehelle kynttilälle, joten jätin siskoon miähen hauran rauhahan. Nöyränä lähärin astelemahan Enkelimummin hauralle ja juttelin sille miälessäni, josko sen verran saisin tulta, notta sen mun sammuttaman kynttilän saisin viälä syttymähän, en halunnu enää omaani sytyttää. Saavuun Enkelimummin hautuumaalle, johona paloo kynttilät komiasti. Pyysin anteeksi ja löytämäni tikunpätkän kans lainasin tulta ja sain sen sammunehen kynttilän syttymähän. Kiitin ja lähäri vanhempien hauralle uurestaansa palava kynttilä mukanani. Laitoon kynttilän paikalleensa ja sitten laitoon sytyttämättömän kynttilän lyhtyhyn. Miätin, notta palaa siälä ainakin yks kynttilä ja se riittää tällä kertaa. Moon ainakin käyny hauralla kertomas nottoon pahoollani, kun tärvelin kaikki kaasut sytyttimestä apen hauran äärellä. Toisella kertaa sitten, tänään ei ollu mun päivä.

Miäs sanoo mulle, kun tulin kotia ja kerroon miten mulloli vaikia kynttilöötten sytyttämiskeikka, notta miksen ollu menny ostamahan tulitikkuja. Olisin menny, mutta kukkaro ammotti tyhyjyyttänsä, ei latin latia kukkaros. Eikä korttia, en oo enää ottanu korttia, kun miäs käy kaupas ja nostaa mulle rahaa kun sitä tarvitten. Laitoon viimeeset rahat afrikkalaasten lasten hyväksi perjantaina. Kohore oli hyvä ja sitä en karu.

Näin tänään, ilta on viälä eres ja ei tiärä mitä viälä tapahtuu  ;o(.

Mutta sisua ei puuttunu ja reippahasti tartun sukankutimehen tämän kiriootteluni jäläkehen;o))