Mun on aivan pakko kertua teille mun yhyrestä ikävästä. Moon jo usiamman kerran nähäny unta tai " valveunta" siitä meirän korosta, joka jäi pohojanmaalle kun me siältä jouruttihin lähtöhön tänne etelähän. Mä muistan kun eilisen päivän sen haavehen, jonka taisin kerran saara totehen piänes mittakaavas, tuluppaanien istutuksen.

Sen meirän taloon nimi oli muistaakseni Juhani. Tuasta nimestä en enoo sata varma, mutta seitämän veljeksen nimi silloli. Mä muistan sen talon rakentehen kun unissani ja senkin, notta siihen tehtihin ovivaraus keittiöstä autotallihin maharollista laajennusta varten. Mä voisin sen heti piirtää, jos käskettääs. Son se ovi siihen tehty sen jäläkehen kun moomma siitä pois muuttanu. Me päästihin sinne sisälle kattomahan äireen kans, kun mollahan äireen kans viimeeseksi käyny Ratikyläs. Äitee kuali pian tuan syksyysen käynnin jäläkehen.  Silloon sattuu olemahan sen aikaanen omistaja pihalla ja se huamas kun me tiiraaltihin aitojen läpi sitä tonttia ja talua. Ystävällinen uskova naisihiminen, jokon siitä ny muuttanu pois ja sen taloon osti nuarempi pariskunta. Moon kuullu jotta nekin olis myymäs sitä talua tai on jo varmahankin myynykkin sen.

No ny siihen unelmahan; silloon kun sitä talua rakennettihin, mä sanoon äireelle, notta mä istutan siihen talonpäätyhyn tulpaania johona tuloo olemahan meirän huanehet. Jostakin mä sitten sain niitä tuluppaaninsipulia olisko ollu taloon valamistumisvuaren jäläkehen seuraavana syksynä. Sinä syksynä mä istutin niitä sipulia meirän likkojen huaneen ikkunan alle. Seuraavana kevähänä ne nousi vähän kituuttaen kukkimahan. Mun olis tarvinnu varmahan laittaa jotain lannotetta siihen kukkapenkkihin.  Soli se maa kans kovaa ja saviista, nottei siinä oikeen mikään kasvanukkaan. Hianua hiataa olis pitäny viälä lisätä. Molin päättäny sinä kukkivana keväänä, notta mä uuristan sitä kukkapenkkiä, mutta mäen sitä koskaan kerinny teköhön. Isän maansiirtoyritys teki kuprun isän ryyppäämisen seurauksena ja niin me sitten lähärettihin pohojanmaalta sinä päivänä, kun oli pakkohuutokauppa suaritettu. Sen taloon huusi pankin kans sopima ostaja, mun opettaja miähensä kans. Mun syränjuuret itköö viäläkin verta sen asian vuaksi. Sinne jäi pualukka ja siänimettät. Taloosta oli mun kummitärin sanojen mukahan velekaa enää vain 15000 markkaa. Täti sanoo, notta soli siihenkin aikahan piäni summa. Pankki ei siitä halunnu sopia millään lailla vaikka äitee oli sitä isän kans yritäny. Kunta auttoo tualloon muita vaikeuksis olevia kummitärin sanojen mukahan, mutta meistä haluttihin erohon. Sinne jäi se mun naapuri, joka opetti mun ompelemahan ja siänestämähän, muttei yhtään ikäästäni ystävää.  Mä kaipaan sitä tuluppaanipenkiä viäläkin, molisin sen halunnu laittaa loppuhun asti. Koskaan en oo saanu eteläs kunnolla istutettua nuata kukkia, vaikka mullon nykkin siihen maharollisuus. Mä oon ollu jotenkin vastentahtoonen laittamahan niitä sipulia maahan. Joka vuasi moon ostanu sipulit ja sitten moon huamannu niiren tulupaanien istutuksen myähääseksi, kun on talavi pukannu päälle.

Tua uni viimeyän aamutuntiina siitä taloosta toi taas miälehen niitä kaipauksella haikaaltuja muistoja. Lisäksi mä kuvia penkoes näin sen meirän isän vanhan kototorpan rikkinääsinen lautoonensa. Mä muistan siitäkin kun eilisen, kun piti isän kans sen taloon pääryys sahata halakoja, jotta mä sitten voin niitä pilikkoa talaveksi. Soli sellaanen saha, jossoli kummilenkki pyärittämäs sitä terää. Mä oli pölökyn pääs ottamas vastahan sitä kun soli sahattu valamihiksi. Tuan torpan paikalle rakennettihin tämä Juhani.

Son niin kaunis tontti viäläkin ja ne mun tuluppaanit siälä ikkunan alla on ollu ainakin silloon, kun se vanha nainen siinä asuu. Viime vuanna unohrin kattua oliko ne viälä siinä ja olisinko enää nähänykkään, kun kukinta oli ohi.

Unes mä omistin sen taloon ja siihen tehtin sellaanen remontti, jotta sinne voi mennä meirän suvun jäsenet. Lottovoittua ei tullu ja viälä en voi siitä tarjoustakaan teherä;o)